Ei ole vauvaa enää

Eilen illalla keräsin pois kaikki vauvatarvikkeet laatikkoon varastoitavaksi. Tuttipullot, harsot, kylpytuki, hupulliset vauvapyyhkeet, muovilusikat, kankaiset ruokaliinat. Kaikki meni. Vauva-aika on nyt koottu yhteen laatikkoon ja suljettu kannella kiinni. Ei tullut yhtään edes haikea olo, paremminkin helpotus. Kaikki tuntuu nyt niin paljon helpommalta, vaikka ei se nytkään aina helppoa ole. Kaikkia ei ole siunattu lehmän hermoilla ja minä olen yksi heistä. 

Joku kai sanoisi, että me ei tiedetä mistään mitään, kun ollaan päästy niin helpolla. Niin, meillä ei olla kärsitty koliikista, allergioista, rankoista unettomien öiden putkista, eroahdistuksesta, sairasteluista tai syömälakoista. Kyllä meidänkin taipaleelle silti omat haasteensa on asetettu. Ei kai se vauva-aika ikinä helppoa ole, vaikka kaikki kohtalaisen kivuttomasti menisikin. Joskus luin jostain lauseen, joka meni jotenkin näin; "Jokainen äiti saa kannettavakseen vain sen, minkä hän jaksaa kantaa". Eli ehkä toiset äidit on vahvempia, kärsivällisempiä ja heille annetaan jostain syystä vähän raskaampi taakka kantaa. Toisaalta, minä olen kantanut monia muita taakkoja elämäni aikana, kantanut sellaisia haavoja sielussa, joita ei Bepanthenilla paranneta. Jos nyt oli minun aikani päästä vähän helpommalla. 

Tavarat laitetaan talteen, viedään varastoon odottelemaan uutta ihmettä. Tai ehkä tämäkin on väärin sanottu. Lapsi sai alkunsa kohtalaisen helposti, melkein vahingossa, ja raskaus sujui erinomaisesti alun järkyttävää pahoinvointia lukuunottamatta. Joku voisi sanoa, etten tiedä mistään mitään, kun kaikki on mennyt näin hyvin. Osaanko edes arvostaa lastani tai sitä mitä minulla on. Voin vastata, että Luoja tietää mitä olisin valmis tuon lapsen eteen tekemään. 

Uudet haasteet odottaa, ei tämä tästä helpommaksi muutu. Pelkään, että ennen kuin huomaankaan, itketään jo Suvivirttä koulun liikuntasalissa ja muistellaan haikeudella ruttuvarpaiden tuoksua. Pitäisi osata nauttia näistä hetkistä ja antaa tunteilleen tilaa. Antaa sydämen pakahtua siitä tunteesta joka syntyy, kun illalla kurkistaa sinne pinnasänkyyn, jota sentään ei vielä ole viety varastoon. 

Juhlien jälkeen

Juhlat on juhlittu ja edellisen postauksen lahjan saanut vastaanottaja oli käsittääkseni tyytyväinen, vaikka lahja niin "vaatimaton" olikin, kuten eräs henkilö kommenttiboksissa toi ilmi ajatuksiaan. Tämä tietysti herätti minussa ajatuksia, kuinka lahjojen rahallinen arvo tuntuu olevan toisille ihmisille niin tärkeää ja millaisia lahjoja sitten pitäisi ostaa. Jokainen kai rahatilanteensa mukaan, vai? Minä en ole ikinä lahjoja saatuani miettinyt lahjan rahallista arvoa, onko se teille muille tärkeää? En minä tuosta kommentista pahastunut, mutta hämmästyin kyllä hieman. Minä olin hankkimaani lahjaan oikein tyytyväinen ja mielelläni sen annoin.

Ipana on vielä mummolassa, kohta puoleen lähdetään häntä sieltä hakemaan. Niin mukava kuin tämä oma aika joskus onkin, niin aina vääjäämättä iskee se ikävä ja koti tuntuu niin tyhjältä ilman lasta. Kuohuviinipullo jäi korkkaamatta juhlien jälkeisessä (jotka siis olivat jo eilen päivällä) ähkyssä, mutta elokuva oli 3D:nä melko vaikuttava kokemus. Kotiin kurvattiin mäkkärin kautta, vatsat täynnä saunomaan ja sen päälle 12 tunnin yöunet. Ainiin ja rauhallinen aamu kahvia hörppien ilman tuhannen kiirettä saada puurokattila tulelle. Parhautta ;) Mutta nyt on jo kova ikävä, ehkä olisi aikaa vetää päälle jotain muutakin kuin yöpaita ja lähteä hakemaan ipana kotiin. 

Pieni lahja valmistuneelle

Miehen sisko valmistui ammattiin. Tälläisellä pienellä lahjalla häntä muistamme. Kastehelmi-kulho, kauniita lautasliinoja ja pieni pullo kuohuvaa. Omaa ensimmäistä kotia etsivälle on ihanan helppo keksiä lahjoja, he kun tarvitsevat oikeastaan vähän kaikkea. Kuohuviinipullossa on seassa oikeita pieniä kultahiutaleita. Ei niillä kyllä mitään äkkirikastumista kannata havitella :)

Meille ostin ison pullon kuohuvaa. Tänään on meillä miehen kanssa treffi-ilta, kun ipana menee yökylään ja me suuntaamme elokuviin. Meillä oli viikko sitten hääpäivä, mutta tuota kun unohdimme molemmat sen... Ei me nyt sentään kaupungille jäädä hurvittelemaan, jostain ihmeen syystä kurvaaminen kotiin mäkkärin kautta on nykyään paljon houkuttelevampi vaihtoehto. Otetaan sitten kuohuviinit sokerihääpäivän kunniaksi ja lauantaiaamuna nukutaan niin pitkään kun nukuttaa. 

Paljon onnea kaikille ammattiin valmistuville sekä ylioppilaille ja mukavaa viikonloppua kaikille muillekin! :)

Helppo perunasalaatti

 Uusi vuosi ja vappu taitaa olla sitä perunasalaatin vakioaikaa, mutta miksei tätä syö silloin tällöin muulloinkin. Kesällä ainakin minusta on kivempi syödä tälläisiä salaattityyppisiä ruokia, helteillä ei tahdo oikein lämpimät ruuat maistua :)

Perunasalaatti

n. 10 perunaa

2-3 maustekurkkua (vihannesosastolla tynnyrissä myytäviä)

4 vihreää omenaa

Reilusti tilliä

Kastike:

1 prk Creme Fraiche

1 prk kermaviili

2-3 rkl sitruunamehua

vajaa tl valkopippuria

n. ½-1 tl suolaa

sinappia maun mukaan (1-3 rkl, ja ei mitään kukkupäisiä lusikallisia ;))

Keitä perunat kypsiksi, mutta ei ihan pehmeiksi, jotta eivät muussaanu salaattia sekoitettaessa. Anna perunoiden jäähtyä kunnolla ja kuori ne vasta sen jälkeen. Pilko perunat, maustekurkut ja kuoritut omenat, sekä lisää tilli. 

Tee kastike erilliseen kulhoon ohjeen mukaan ja sekoita sitten valmis kastike salaattiin. Vielä tilliä päälle niin hyvä on :) Ja tästäkin tulee sitten reilumpi satsi, varaa suosiolla se isompi kulho salaattia varten. Tämä on niitä ruokia, joiden kannattaa antaa tekeytyä kylmässä muutama tunti ennen tarjoilua. 

Kesäkassit

Anoppi teki minulle joku vuosi sitten kesäkasseiksi kaksi mukavan väristä kassia. Silloin ensimmäisenä kesänä niitä tulikin ahkerasti käytettyä, mutta sitten ne on vähän unohtuneet tuonne kaappiin. Nyt nostin ne eteiseen ainakin silmäniloksi, miksei käyttöönkin. 

Mulla on pieni blogin siivous ollut käynnissä. Muutaman vanhan postauksen poistelin eilen illalla, sellaisia joissa olen omasta mielestäni kertonut itsestäni liikaa. Eilen kun kävin blogin kaikki vanhat postaukset läpi, huomasin että tämä todella on kuin päiväkirja. Viime keväältä ipanan vauva-ajalta luin monta juttua, joita en enää muistanutkaan. Luen tosi harvoin omia postauksiani enää kirjoittamisen jälkeen, ehkä pitäisi lueskella useammin. Ulkoasuakin haluaisin vielä hieman selkiyttää, vaikka olen yrittänyt jo karsia pois kaiken turhan.

Mukavaa alkanutta viikkoa! 

Kesäpojan paluu

Aika mielettömät ulkoilukelit ollut täällä meillä päin. Vihdoin sain laitettua jo terassikalusteitakin esille, mutta suuremmin en vielä viitsinyt pestä, kun tuo siitäpölyn määrä on kyllä huikea. Kesäkukatkin olen nyt laittanut kaikki. Tällä kertaa panostin etupihan kukkiin, koska enemmän me oikeastaan nyt ollaan ipanan kanssa tuossa etupihalla touhuttu. Takapiha on niin pikkuinen, ettei sinne pojan mielenkiinto kovin pitkäksi aikaa riitä. Ei meillä oikein mitään yksityisyyttä ole mihinkään suuntaan, kun joka puolella on taloja aivan lähellä.

On kyllä jotain niin hienoa, kun ulos voi lähteä ihan sisävaatteissa (näistä kuvista poiketen niihin sisältyy kyllä myös housut ;)) tai korkeintaan heitetään aamupäivällä hupparit päälle. Pakko myöntää että nyt loppukeväästä kyllä rupesi välillä jo tunteet kuumenemaan niiden haalareiden ja kumppareiden kanssa ja itse oli jo ihan hiessä ennenkuin ulos asti pääsi. Nyt kyllä otetaan tästä kaikki ilo irti!

Pitäisi kyllä ehdottomasti hankkia ipanalle jokin aurinkovoide, mutta olen tosi huonosti perillä niistä. Kasvoihin olisi tosi tärkeä saada suoja, kun nyt jo kasvot ovat ottaneet aika reilusti väriä ja posket punoittaa ulkonaolon jälkeen hatusta huolimatta. Pitänee käydä apteekista kysymässä. Osaisiko joku vinkata jonkin hyvän voiteen tuon ikäiselle? (1v 5kk)

Jokin aika sitten kirjoitin, että jätän ipanan asiat pois täältä blogista, mutta sen jälkeen oma blogi kävi itselle jotenkin sisällöttömäksi. Tai miten sen nyt sanoisin. En oikein enää tiennyt mistä sitten kirjoittaisin. Tuli pieni etääntyminen koko blogiin. Oletteko te huomanneet sellaista? Kyllä se vaan niin taitaa olla, että jos blogia aion entiseen tapaan kirjoittaa, niin kyllä ipana vaan kuuluu siihen, niinkuin hän elämääni kuuluu niin kovasti muutenkin. Toivottavasti pystyn kuitenkin kirjoittelemaan meidän/ipanan yksityisyyttä loukkaamatta. 

Eniveis, laitan jossain vaiheessa vähän kukkakuviakin, kunhan kehtaisin mennä tuonne etupihalle kameran kanssa heilumaan. Musta on jotenkin vähän noloa kuvata ihan tosissaan jotain kukkia tuolla ihmisten katsellessa ;) Pitää mennä vasta illalla, kun kaikki on jo vetäytyneet sisätiloihin. 

Kivaa viikonloppua!

Ruokakauppapäivä

Eilen oli ruokakauppapäivä. Viikon tyhmin päivä. Siis en ihan oikeasti pidä ruokakaupassa käymisestä yhtään. Onneksi sentään sain ipanan nakitettua mummolaan hoitoon siksi aikaa, niin sain käydä oikein ihanan rentouttavilla ruokakauppaostoksilla. Me käydään kerran viikossa ruokakaupassa pitkän listan kanssa. Tämä ei ole suinkaan mikään tehokkuuden ja suunnitelmallisuuden tulos vaan ihan sen tulos, että inhotaan ruokakaupassa käyntiä. Näissä kuvissa sitä ruokakauppareissua symbolisoi minun kymmenen vuotta sitten H&M:ltä ostamani 20 euron muotilaukku. Ymmärrättekö nyt miksi tässä blogissa ei paljon asuja tai asusteita esitellä ;)

Tosi usein kauppareissulta nappaan mukaan jonkin kukan kauppa-ahdistusta lieventämään. Se on parasta kaupassakäynnissä. Ja tietysti tuoreet hedelmät ja tuore leipä. Ja siideri iltaa varten. Jostain luin joskus sellaisen elämänviisauden, että kauppapäivä on paremman iltapalan päivä. Näinhän se on. 

Ennen en oikein koskaan hennonut ostaa kukkia, mutta nyt kotona ollessa ne on muodostunut kyllä ihan oikeasti sellaiseksi arjen ilostuttajaksi. Ja suurin piirtein ainoaksi asiaksi mikä täällä meidän sisustuksessa joskus muuttuu. 

Ipanan kanssa ei ole mitään kauhean herkkua käydä ruokakaupassa. Ei hän jaksa keskittyä niin pitkään kärryissä istumiseen ja yleensä jo maitohyllyiltä asti meidän menoa säestää korvia riipivä kiljuminen. Ei hän sitä kiukuspäissään tee, ihan iloisena ja itseään viihdyttääkseen vaan. Ja muita kanssakauppailijoita. Isossa marketissa on kiva kokeilla kuinka hyvin kaikuu. Me ollaan siis se parivaljakko joka tulee vastaan päät punaisena, ipana iloisena kiljumisesta ja mutsi, kröhöm, muuten vaan... 

Kaikki tietysti alkaa siitä kauppalistan laatimisesta. Miten sekin on niin vaikeaa. Helppoa se on siihen asti kun kirjoitellaan ylös vaan puuttuvat vessapaperit ja ketsupit, mutta ai hyvänen aika kun pitää niitä ruokia ruveta suunnittelemaan koko viikolle. Juuri silloin ei tietenkään tee mitään mieli ja kaikki ruuat tökkii. Pitäisi keksiä jotain uutta ja raikasta, mutta kuka sitä nyt joka viikko jaksaa keksiä jotain uutta. Perunaruuat tökkii ja pastaruuat tökkii ja riisiruuat tökkii ja ipana ei tykkää syödä salaatteja, niin muutu siinä sitten kauppalistaksi. 

Jos yksi kotihomma olisi minkä voisi ulkoistaa, niin meillä se kyllä olisi varmaan tämä kauppahomma. Ollaan kyllä ihan tosissaan puhuttukin, että jos joskus tänne meidän suunnille tulee kauppaan keräys-ja kotiinkuljetuspalvelu, niin oltaisiin siitä valmiita vähän maksamaankin. 

Viikon päästä se ponnistus on taas edessä. Ja nämä viikot menee kyllä todella nopeaan. 

Roskiksesta pojan huoneeseen

Löydettiin viikonloppuna meidän piharoskiksesta äidin kanssa kasa mattoja, tosi siistissä kunnossa olevia. Tai no, löydettiin ja löydettiin, näin päivällä kun naapurin mies ne sinne kantoi ja kävin vielä kuuliaisena dyykkaajana kysymässä luvan, että saadaan ne ottaa. Mussa on herännyt joku dyykkaaja-tyyppi tässä sanotaanko viimeisen vuoden aikana, jokin on alkanut viehättää käytetyssä tavarassa. Ensimmäistä kertaa tein ihan ok löydön oikeasti roskiksesta, vaikka toiset tuntuu niissä shoppailevan jatkuvasti. 

Laitoin maton tuonne ipanan huoneeseen vähän iskuja vaimentamaan, alkaa olla tuo parketti meillä aika hyvässä kunnossa. Esimerkiksi keittiöstä löytyy jo ihan suoranaisia reikiä lattiasta, kun ipana pudottelee tavaroita lattialle. 

Olen jo pidempään etsiskellyt ipanan huoneeseen pikkuisia lasten tuoleja (käytettynä) pöydän kaveriksi, mutta vielä ei ole osunut kohdalle. Tietysti etsintää helpottaisi huomattavasti jos joskus ihan oikeasti saisi itsensä siirrettyä esimerkiksi kirpputorille niitä etsimään. Huuto.netistä olen jonkin verran katsellut, mutta kovasti on myyjät tietoisia "vanhan" tavaran arvosta. Äidin ja hänen miehensä mökiltä löytyi leikkimökistä hylättynä tuo alakuvassa näkyvä tuoli, mutta se on harmittavasti vähän liian korkea tuon pöydän pariksi. Eiköhän sillekin kuitenkin käyttöä löydy, mutta ehkä pitää vähän sipaista (mustaa) maalia pintaan. 

Se olisi kyllä hirmu kätevää, kun osaisi sisustaa kaikella kierrätystavaralla, niinkuin monet osaa. Tuntuu ihan kummalliselta kun kaikesta ei tarvitse maksaa. 

Huom! Blogini sähköpostiosoite on muuttunut!