keskiviikko, 30. marraskuuta 2011

Kynttilöiden tuunausta vol 2


Jostain syystä nyt vähän tökkii taas bloggailu. No, ei ole eka eikä vika kerta, joten yritän päästä asiasta yli. :) Vielä toisen kynttilän tein, koristeeksi nyt ei muuta sattunut löytymään kuin tuo sydän.


En nyt tiedä käykö tuo sydän juuri tuohon kynttilään kauhean hyvin, mutta arvaatteko mistä sydän on tehty?


Kierrätystä, kierrätystä. Sydän on tehty muovipussista :) Kerhossa opittiin viime viikolla uusi askarteluidea; Leikkaa muovipussista pientä silppua, jonka jälkeen sulatetaan silppu kahden leivinpaperin välissä silitysraudalla levyksi. Siitäpä voi sitten leikellä haluamiaan kuvioita vaikkapa. Ja erivärisillä pusseilla saa sitten tietysti haluamansa väristä levyä. 


Ideana ihan jees. Meillä oli muovipusseina ihan jotain perus Prisma-pusseja, varmaan erilaiset pussitkin voi käyttäytyä vähän eri lailla. Ja kehotan tosiaan muistamaan laittamaan ne leivinpaperit alle ja päälle ;) Ja on sitten myös kuumaa, ei kannata ihan heti näppejään työntää sulatettuun muoviin. 

Huomenna on jo joulukuu! Ja vettä sataa... Verhot kiinni ja joululaulut soimaan, nythän sitä jouluntunnelmaa on saatava vaikka väkisin. Joulutunnelma missä luuraat?

Kivaa marraskuun viimeistä päivää teille :) Vastailen edellisen postauksen kommentteihin illalla, kun ipana saadaan nukkumaan.

8 Mukavaa viestiä:

  1. Kiitos vinkistä. Jossain blogissa näin tällätekniikalla tehtyjä paperikorin näkösiä sydeemejä. Tahtos sellasen mut mun alepan muovikassit on niin rumia!!

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa, kiitti vinkista! Taa maa hukkuu muovipusseihin, aion ehdottomasti kokeilla sulattamista! Kannatti taas kayda taalla kurkkimassa :)

    VastaaPoista
  3. Kiva idea - täytyykin kokeilla, jos sais vaikka jotain käyttöä turhille muovipusseille.

    VastaaPoista
  4. Ihana on, kelpais mullekin :) Noita voin hyvin viedä vaikka kylään.

    VastaaPoista
  5. Outi: Kysy naapureilta jos ne lahjottais sulle hienompia pusseja? ;)

    Eryah: Ole hyvä vaan :) Taitaa koko maailma kohta hukkua muovipusseihin, olis kiva kun niistä keksis enemmänkin jotain kierrätysideoita.

    Iida: Ei muuta kun sulattelupuuhiin :)

    Sari: Minä ajattelinkin muutaman kynttilän sujauttaa mukaan joulupaketteihin tai ihan kiva vaikka pikkujoululahjana ihan yksittäinkin. Omatekoisuus tuo vähän lisäpisteitä mukaan :)

    VastaaPoista
  6. Jälleen sarjassamme eipä olis itelle tullu mieleen, mutta pakko tuokin on kokeilla. Kiitos vinkistä, sun sydämestä tuli ainakin kiva ja jouluinen kun on punainen, täytyy vissiin lähtee seuraavaks shoppaa sinne missä on kivoimmat pussit.

    VastaaPoista
  7. todella kiva idea, tuota on pakko kokeilla! :) sainkin hyvän lahjavinkin tästä ystäville ja perheelle... :)

    VastaaPoista
  8. -N-: Missähän olis punavalkoisia pusseja, cittarissa ehkä? Ainakin joskus oli, nyt en oo käynyt pitkään aikaan. :)

    emmi: Kiva jos oli hyötyä :)

    VastaaPoista

Kiva jos käyt kertomassa käynnistäsi, kaikki kommentit ja ideat tervetulleita!

Huomioithan, että minulla on kaikissa kolmea päivää vanhemmissa postauksissa kommenttien valvonta päällä, jotta huomaisin vanhempiinkin postauksiin tulleet kommentit. Älä siis ihmettele, jos viestisi ei heti tule näkyviin, se on odottamassa hyväksyntääni :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...