En ole tainnut muistaakaan kertoa, että meillähän seisotaan jo. Uunia vasten, vessapytyn reunoja vasten (reunoja imeskellen), pesukoneen nappuloita vasten, peililiukuovia vasten, telkkaria vasten, takan luukkua vasten jne. Olemme siis jälleen ottaneet pienen askeleen ihmiskunnalle, mutta suuren askeleen äidin hermojen kiristymiselle.
Touhua riittää muutenkin aika lailla. Kai se on ihan normaalia, että lapsi on liikkeessä koko ajan aamusta iltaan? Ja tarkoitan ihan kirjaimellisesti liikkeessä. Ja kiitos ei, en tarvitse kommentteja; "odotahan vain kun se alkaa kävelemään". Säästäkää hermojani vielä pienen viattoman hetken.
Ipana on oppinut myös, kuinka huomio on taattu: karjumalla, tekoitkulla ja erittäin tehokkaalla lahkeessa roikkumisella. Ja oikealla itkulla, jos vielä edellisiin ei ole vastattu odotusten mukaisesti. Huomiota on saatava noin 10 sekunnin välein, joten kakofonia on välillä melkoinen. Kotityötkin on aika extremeä nykyään em. syistä. Pitäisikö sen osata leikkiä välillä ihan itsekseenkin, edes vähän aikaa? Tiskikoneen luukun aukaisu ja jääkaapin oven aukaisu on sula mahdottomuus ilman pientä apulaista. Harmi vaan, kun apulainen tekee kaikkea muuta kuin auttaa.
Niin. Kärsivällisyys on hyveemme. Onneksi on sitten tuo mies, johon voi välillä purkaa paineita ;)
Ja sitäpaitsi, katsokaa nyt noita pikku jalkoja. Kuinka mikään voisi enää olla tässä maailmassa tärkeämpää?
Voi ei, ihanat kippuravarpaat ja ripaus arkea on riisikakun palanen varpailla! :D
VastaaPoistaI feel you. ;)
VastaaPoistaYritän ottaa lungisti ja sen takia meillä tyhjennetään tiskikone, kun Neve nukkuu aamupäivän päikkäreitä. :D Muuten kuuluu innokas kiljahdus ja konttausvauhti kiiiiihtyyyy, ettei luukku vain ehtisi mennä kiinni. :D
Lahkeessa roikkuminen on myös pop. Yritä siinä sitten tehdä ruokaa tms. kun toinen tulee seisomaan lahkeeseen heti, kun pysähdyt. :D
Jos jotain positiivista, niin ole onnellinen, että vasta nyt "kypsemmällä iällä" nousi seisomaan. Meillä pojat ovat tehneet niin myös mutta tämä neiti on seisonut nyt jo neljä kuukautta. Voit uskoa, mitä tulee, kun yhdistetään julmettu halu nousta, makaroonijalat ja vasta orastava tasapainoaisti. Paaaaaaljon enemmän muksahduksia. :D
Witsi mitkä ruttunilkat <3 tällaisten kuvien kattelu on ihan vauvakuumeessa kiellettyä.
VastaaPoistaMä niiiiiiiiiin tiedän mitä puhut. Me ollaan päästy siitä kävelyvaiheesta kiipeilyvaiheeseen. Joka on ihan perkeleen rasittavaa. TÄNÄÄN olen noukkinut Oliverin n. 30 kertaa keittiönpöydältä alas.
Ooh, ihanat makkarareidet! Rakkailla jaloilla on monta nimeä ;) Ja tsemppiä arkeen!
VastaaPoistaIhanat kuvat!:)
VastaaPoistaVoi miten ihanat jalat! :)
VastaaPoistaOdotahan vain kun se alkaa kävelemään.(Pätemisen tarve - se kasvaa rinta rinnan omien lasten myötä.)
VastaaPoistaMutta onpahan vain ihanat pullukkavarpaat! Ui jui!
Aivan ihanat jalat pienoisella! Se, että lapsi oppii kävelemään ei suinkaan tarkoita vaan huonoja asioita, mm. helpottaa kummasti, kun ei tarvitse kantaa lasta joka paikkaan. :)
VastaaPoistaPipari
Sympatiani! Niin paljon tuttua! Nauratti mm. se tekoitkun kuvailu. Miten pikkuihmiset voi jo niin ajoissa oppia sen huomionhakuisuuden mainiot keinot. Just itse bloggasinkin siitä kuinka hauskaa on myös vahtia portaisiin hakeutuvaa vauvaa. Tietenkään mikään muu ei ole enää niin kivaa ku se portaissa kiipeily. Siinä ei paljoa pehmokirjan sivut enää lohduta, kun sieltä on pois noudettu.
VastaaPoistaIhanaa, etten ole ainut, joka näin ajattelee! :) Meillä tosin otetaan jo askelia ilman tukea ja taas on menohaluja enemmän kuin taitoa.. Lisäksi harmaita hiuksia aiheuttaa sohvalle kiipeäminen, kun alas taas ei osata tulla muuta kuin pää edellä..
VastaaPoistaMutta, sydän hypähtää joka kerta ilosta, kun nappula jotakin uutta ekan kerran tekee! :)
Suloiset pikku jalat <3 Muistan niin hyvin tuon vaiheen ;)
VastaaPoistaVoih - noi makkarasääret ja ihanat pikku varpaat...sulattaa kenen tahansa sydämen <3 Muistan hyvin tuon vaiheen minäkin. Pure hammasta ja nauti joka hetkestä. Luit oikein, NAUTI, koska hups! et huomaakaan, kun aika on vierähtänyt; hetken kuluttua Ipana on jo koulussa, menee ripariin kenties ja armeijaan!
VastaaPoistaIhanat makkarajalat! :') Niin suloiset!!
VastaaPoistaVoi pieniä jalkoja <3 Pienellä jännityksellä odotan tätä elämänvaihetta meidän ikiliikkujan kanssa..nyt sentäs ukko ei vielä liiku mihinkään vaikka kaikki raajat sätkii ihan kokoajan! :D
VastaaPoistaJees, sitä siis odotellessa. Täytyy vissiin alkaa jotenkin valmistautumaan tuohon ja juurikin siihen hermojen kiristymiseen, jotain pientä on jo treenattu kun tyttö ryömii kiellettyihin paikkoihin, mutta se on tosiaan pientä kun sinne ehtii itse perässä. Vielä.
VastaaPoistaIhanat jalat :) Meillä on nyt muutamia päiviä menty niin, että yksin ei viihdytä 10 sekuntiakaan. Jos hetkeksi yrität laskea lattialle, niin samantien ollaan lahkeessa roikkumassa ja itku kiihtyy aika äkkiä. Ja sitten kuitenkin sylistä kurotellaan lattialle jonkun perässä, mutta kun lasket lattialle niin sama alkaa alusta. Ja tämä alko ihan yhtäkkiä, äiti on ollut vähän ihmeissään. Kotitöiden tekeminen on tosiaan aika extremeä, neiti kainalossa koko ajan :)
VastaaPoistaRuususuun äiti: :) Vähän suurempi ripaus oli sitten syöttötuolin alla ;)
VastaaPoistaMari: Hahaha, meillä ihan sama juttu ton tiskikoneen kanssa, aina kuuluu vaan kauhea tsunk tsunk tsunk, kun ipana konttaa tuhatta kohti :) Eli meilläkin nykyään täytellään ja tyhjennellään tiskikonetta lähinnä silloin kun ipsu on höyhensaarilla :) Ja mikä ihmeen juttu tuo lahkeessa roikkuminen on, voi apua kun joskus oikeasti pitäisi kiireessä tehdä jotain, tee siinä sitten 10 kiloinen paino jalassa ;)
Outi: Siihen kuumeeseen ei taida buranat auttaa? ;) Joo minä en halua edes kuulla mistään tollasista kiipeilyvaiheista. Enkös just sanonut tuossa, että pitäkää mut vielä viattomana näistä totuuksista, hä?
Raparperityttö: Melkein yhtä monta, kuin ipanalla itsellään :) Kiitti samoin :)
Kanelia ja kardemummaa: :)
Senni: Onko joku ihme että ne saa mut aina herkistymään? <3
Kirpparikeiju: Hah, senkin ilkimys! :)
Pipari: Kiitos kannustavasta ajatuksesta :)
Maiu: Voi luojan kiitos meillä ei ole sisällä portaita! Kesällähän tuo jo meni terassin portaat (tai sen yhden portaan) pää edellä alas. Ja joo, kuulisitpa sen tekoyskän, kauhean röyhtäyksen alustamana... Mitä meille oikein on kasvamassa? ;)
Hanna: No nyt meitä on ainakin kaks sitten :) Voi, ipana vilkutti tänään ihka ekaa kertaa aivan itse, kyllä äidin sydämessä taas enkelikuoro lauloi. Ja joka kerta kun se sanoo "Äitthi", ei voi muuta kun rakastaa aina vähän enmmän. Ja se sanoo sen noin 45 kertaa päivässä. <3
Puuterihuisku: Miten olet selvinnyt kolmen kanssa, apua! Sitä olen miettinyt paljon viime aikoina, että miten ihmeessä ne perheet joissa on enemmän lapsia, oikein selviytyy siitä arjesta? Ihan totta. Vai onkohan se sitten niin, että kun niitä on useampia, niin ne saavat toisistaan sitä viihdykettä sen verran, että vanhemmat pystyy joskus tekemäänkin jotain? Ei pysty just nyt ymmärtämään.
Sari; Jos nyt ihan vakavasti puhutaan, niin kyllä mua jo nyt hirvittää tämä ajanmeno, vauvavuosi kohta takana, vaikka just viime viikolla tultiin synnäriltä. Eihän se ipana siitä häviä, muuttaa vaan muotoaan, mutta jotenkin kuitenkin toivoisi tämän vauva-ajan vielä jatkuvan. Nämä tunteet mitä on herännyt, on niin valtavan suuria, että haluaisi enemmän aikaa niiden käsittelyyn ja mikäpä voisi olla parempaa ajanvietettä, kuin seurata kuinka toinen oppii joka päivä jotain uutta. <3
Lealeijona: Aika suloinen se on koko tyyppi. Ainakin silloin, kun ei auta tiskikoneen tyhjentämisessä. :)
VastaaPoistaAnttis: Kyllä se taitaa olla jo melko aikaisessa vaiheessa havaittavissa, minkäsortin aktiivisuustason omaa... Me puhuttiin miehen kanssa jo paljon ennen ipanan liikkeelle lähtöä, että ei taida olla ihan rauhallisin tapaus tämä ja nyt vaikuttaisi siltä, että ei olekaan :) Mua ihan oikeasti vähän jo hirvittää se kävelemään ja juoksemaan opettelu...
-N-: Juu, kyllähän tästä aina muistutellaan, että nauti nyt vielä kun se ei liiku. Sitten sitä kuitenkin odottaa ihan innoissaan; voi kun se jo oppisi ryömimään, voikun se oppisi konttaamaan, voikun se oppisi kävelemään :)
Peikkotytön äiti: Meillä täysin sama juttu! Luulisin, että tuo jollain lailla liittyy siihen ns. eroahdistukseen. Sen piikkiin ainakin itse olen laittanut. Ihmetyttää kyllä tuo EROahdistus, kun erossa ei olla juuri koskaan. Ihmeellisiä nämä elämän alkuvaiheet.
Niin minäkin tämän olen tulkinnut, eroahdistukseksi. Hassua tosiaan, kun erossa ei juurikaan olla, ei metriä kauempana :)
VastaaPoista