Omppulassa on tänään synttärit! Tasan kaksi vuotta sitten aloin bloggailemaan täällä Bloggerissa. Muutaman postauksen tein aiemmin toisella palvelimella, mutta blogger osoittautui pian kuitenkin paremmaksi. Onpa kahdessa vuodessa tapahtunut, niin hyvää kuin huonoakin. Enimmäkseen kuitenkin sitä hyvää :) Paljon mukavia blogituttavuuksia on syntynyt ja valtava määrä jätettyjä kommentteja. Jokainen niistä on ilahduttanut.
Blogihistorian suosituin postaus on tuo edelleen kuukauden luetuimpana keikkuva "Uudistunut sängynpääty" -postaus. Ihmiset on kovasti kiinnostuneita sängynpäädyistä ;)
Seuraavaksi suosituin postaus on "Mahtava arvonta" - postaus, ketäpä ei arvonnat kiinnostaisi :)
Kolmanneksi suosituin postaus on ollut "Valkosuklaa-Daimkakku" - postaus, kannattaa kokeilla, on muuten hyvää :)
Noin kaksi ja puoli sataa postausta on syntynyt näiden lisäksi. Ihan vanhimmat ehkä jopa vähän noloja, en ole kuitenkaan halunnut poistaa mitään, koska siinähän se blogin elinkaari ja kehittyminen näkyy. Lisäksi on mukava joskus itsekin lueskella vanhimpia tekstejä ja ihmetellä, että tuollaistako se elämä silloin oli :)
Kukaan ei ole koskaan edes kysynyt mistä blogin pöljä nimi tulee. Hah! Työpaikkakoulutuksesta (!?!?). Kun sain päähäni blogin perustaa, oli sille äkkiä keksittävä nimi. Eipä sitten muuta tullut mieleen ;). Nimenvaihdostakin olen joskus suunnitellut, mutta toisaalta siitä on jo muodostunut niin vahva blogi-identiteetti, että noinkohan sitä muuta enää osaisi käyttääkään.
Blogihistorian suurin paljastushan oli tämä:
(Rintaliiviosastolle ei edelleenkään kuulu kovin hyvää)
Näillä sitä kait jatketaankin, enpä tuota muutakaan osaa :)
Olishan se kiva kuulla, kuinka kauan olet mukana kulkenut ja mikä saa tulemaan tänne uudelleen?

Itse olen aika tuore lukija (pari kuukautta?). Minuun vetoaa blogeissa sellainen tietynlainen konstailemattomuus (> aikamoinen sanahirviö), rehellinen, aito ote ja tietenkin kauniit kuvat! Sinulla on koomisia pikku yksityiskohtia teksteissä, jotka saavat nauramaan ja jos tekstit/kuvat pitävät otteessaan kerta kerran jälkeen, loppuun saakka, olen koukussa ;)
VastaaPoistaONNEA 2-vuotiaalle!
Onnea kaksvuotiaalle!
VastaaPoistaEn kyllä muista milloin tänne löysin, aikaa sitten jo. Eihän täällä nyt osaa olla enää käymättä, kun on kerran aloittanut. Sulla on aina niin siistin ja seesteisen näköistä siellä, että silmä lepää. Itse kun en pääse moiseen tulokseen vaikka yritän. ;D
Onnittelut Omppulaan! Perästä tullaan ;)
VastaaPoistaSun blogin nimi on kiva, ei kannata vaihtaa sitä! Onnen omenia, pirteä, positiivinen ja iloinen nimi. Mä tykkään kuvista ja sun mahtavasta kirjoitustyylistä, siksi tänne aina tulen uudestaan ja uudestaan :)
Onnea omenaiselle! Mukana lukemassa ollaan oltu jo tosi kauan. :)
VastaaPoistaPALJON ONNEA rakas omppuinen!!! Jännää, meillä on melkein sama synttäripäivä, mutta mulla tulee huomenna vuos täyteen! Kyllä se aika menee nopeaan kun on kivaa :)
VastaaPoistaOnnea omppulaan! :)
VastaaPoistaitse olen lukenut blogiasi vajaan vuoden, ensin ihan anonyymisti ja nyttemmin kirjautuneena lukijana. =D
Tykkään kovasti siun jutuista ja toivon että samalla kaavalla menet jatkossakin! <3
Mukavaa torstaita! <3
SynttariOnnea! Ma olen tainnut olla sun lukija ihan sielta alusta asti... Ainakin ensimmaisista hetkista, jossei ensimmaisesta. Aloitin lukemaan nimittain blogiasi ennenkuin aloitin omani, ja mun blogi tayttaa vuosia ens kuun lopulla :)
VastaaPoistaTykkaan myos kayda taalla, koska blogisi on selkea, aito ja hauska :) Pidan sisustustyylistasi ja ipana nyt vaan on muuten niin ihana ;)
Onnea 2-vuotiaalle!
VastaaPoistaOlen seurannut blogiasi melkein alusta asti:) Ihana blogi kaikin puolin! Tuntuu kuin tulisin ystävän luo vieraisille kun tulen tänne:)
Onnittelut täältäkin! Hauskaa huomata, että uusia blogeja on syntynyt tammikuulla... niin munkin :). Blogisi on ensimmäisiä mitä aloin lukemaan, eli noin vuoden verran olen teillä vieraillut.
VastaaPoistaOnnea 2-vuotiaalle!
VastaaPoistaEn muista kauanko olen "luonasi" vieraillut, mutta pidän kovasti ja se tietysti saa minut kulkemaan mukana:)
Onnea 2-vuotiaalle! Aiemmin seurailin blogiasi silloin tällöin, mutta nyt olen seurannut aktiivisemmin ja liittynyt lukijaksikin.
VastaaPoistaTykkään tyylistäsi sekä kuvaajana, bloggaajana että sisustajana. Jatkahan samaan malliin :)
- Marika
sisustusassari-blogista
Olen lukenut blogiasi varmaan reilu puoli vuotta nyt :)
VastaaPoistaSiinä kiehtoi juuri sellainen ihana tavallisen elämän meno, iloineen ja suruineen. Osaat kirjoittaa hauskasti ja postauksiasi on kiva lukea!
SatuK84
Raparperityttö: Kiitos näistä sanoista, olet kultainen :) Mahtavaa saada tällaista palautetta, sitä kun ain kuitenkin miettii, että mitähän ne muut ajattelee täällä käydessään. Joskus pelkään olevani vähän liiankin rehellinen, yleinen mielipide kun tuntuu olevan, että mieluiten luetaan niitä juttuja mitä omassa kotona ei tarvitse katsella ;) Toivottavasti pysyt mukana jatkossakin.
VastaaPoistaSissi: Kuvista on niin ihanan helppo jättää pois se, minkä ei niissä halua näkyvän :) Tänään en jaksanut edes tyhjentää tiskikonetta ja keittiö on todella sen näköinen ;) Sinä olet varmasti yksi aktiivisimmista viestien jättäjistä blogissani sen koko elinaikana, kiitos sinulle siitä :)
J: Njääh, omppula on omppula, ei siitä muuksi muutu vaikka haluaisikin ;) Kiitos tästä viestistäsi :) Millos teillä vietetään blogisynttäreitä?
Liiolii: Itse asiassa sinä taisit olla ihan ensimmäinen kirajutunut lukija tässä blogissa? Mahtavaa kun olet pysynyt mukana ihan alusta asti, kiitos siitä :)
Outi: Jipii, synttärionnittelut sinnekin Outi-ystäväin ;)
Miia: Samoilla kaavoilla on mentävä, kun ei muitakaan kaavoja osaa :) Pysythän mukana jatkossakin :)
Eryah: Ihan ensinnäkin, ipanahan tosiaan on aika ihana, varsinkin nyt taas kun se tekee muutakin kun riskaa ;) Muistan kyllä hyvin, että sinä olit ensimmäisiä lukijoita mun blogissa ja sinä Sissin lisäksi olet yksi aktiivisimmista viestien jättäjistä tässä blogissa, kiitos siis sinullekin siitä :) Mukava kun olet kulkenut mukana.
Susanne: Kiitos näistä sanoistasi, sinä olet aina muutenkin jättänyt niin kauniita ja mukavia viestejä tänne, kiitos niistä :)
VastaaPoistaAnne: Tammikuu taitaa olla sellaista uudistumisen aikaa. Toiset alkaa laihduttamaan, toiset perustaa blogeja ;) Kiitos kun olet mukana kulkenut, toivottavasti pysyt kelkassa jatkossakin :)
Sari: Kiitos näistä sanoista sekä niistä muistakin monista monista viesteistä joita olet minulle tänne jättänyt :)
Marika: Kiitos sanoistasi (myös edelliseen postaukseen), mukava kuulla että viihdyt täällä nyt entistä paremmin :) Toivottavasti pysyt mukana jatkossakin :)
SatuK84: Kiitos sanoistasi! Tämän tavallisemmaksi ei varmaan elämä voi mennä, joten tavislinjalla jatketaan :)
Onnea kaksivuotiaalle! Minä olen lukenut blogiasi jonkun kuukauden..ehkä puoli vuotta? Kauniit kuvat ja elämänmakuinen blogi saavat palaamaan aina uudestaan. Kiitos kivasta blogista!
VastaaPoistaMeillä vietettiin blogisynttäreitä lokakuussa ja nyt tän vuoden lopulla ois sit ne 2wee synttärit :)
VastaaPoistaHei onnea Ompulle! Tämä on ihana blogi ja olen tätä seurannut melkein vuoden verran, tosin ensin anonyymina. Muistan, että blogisi kosketti heti ihan eri lailla kuin muut blogit, ja olen kiitollinen avoimuudestasi ja mutkattomasta tyylistäsi. Sinä olet selvinnyt tänä aikana monesta, joten nyt onkin aihetta juhlia :)
VastaaPoistaAnttis: Kiitos sanoistasi :) Kiitos myös itsellesi kivasta blogista, yhdestä suosikeistani :)
VastaaPoistaJ: Synttäreitä odotellessa :)
Olivia: Suuri kiitos näistä kauniista sanoistasi, tuli tosi hyvä mieli :) Samalla menolla jatketaan, toivottavasti sinäkin pysyt jatkossakin mukana :)