maanantai, 9. tammikuuta 2012

Arkisia ajatuksia

Näin se taas arki alkaa, ei auta. Mies on ollut kolme päivää vapaalla, oikein luksusta. Viikon päästä luksus vasta koittaakin, kun miehellä on viikon loma! Mies taitaa olla vähän stressaantunut, touhua kun riittää sekä töissä että kotona. Kotona kyllä kaipaan vähän hänen apuaan kotitöissä, vaikka töissä käykin. Ipanan kanssa tuntuu tulevan aivan mahdoton sotku joka päivä (vaikkei se vielä edes syö itse) ja tiskin määrä viidesti päivässä ruokailevan taaperon kanssa tuntuu olevan loputon. Itse olen ehkä vähän jo pakon edessä joutunut taipumaan, että aina ei voi olla siistiä. 



Nyt me ollaan kohta pääsemässä eroon korvikemaidoista, osittain on jo siirrytty tavalliseen maitoon. Helpottaa sekin, kun pääsee niiden tetrojen kanssa pelaamisesta eroon! Olen alusta asti inhonnut niitä korvikemaitopurkkeja ja pian niistä päästään! :)



Muutama kuva tässä meidän kodinhoitohuoneesta, se onkin kyllä todella kovalla käytöllä päivittäin! Sijainniltaan se on ihanteellisessa kohdassa, eli keskellä asuntoa. Kodinhoitohuoneen kautta mennään myös pesutiloihin ja saunaan. Pesuhuoneessa on myös wc-istuin, joten aika paljon näitä elämisen toimintoja tulee tässä tilassa hoideltua ;) Kuivausrummusta en enää luopuisi, olkoonkin vähän epäekologinen värkki. Tällä hetkellä meillä tulee niin paljon pyykkiä, että kuivausteline saisi olla jatkuvasti esillä jos sellainen olisi. Ja sitä paitsi inhoan pyykkien ripustamista, joten tällähän siitäkin päästään. Yksi arkea huomattavasti helpottava laite!


Miehen lomalla on yksi jännä juttu tiedossa, nimittäin ipana menee ensimmäistä kertaa yökylään mummolaan. Minua kyllä jännittää jo nyt, vaikka siihen vielä parisen viikkoa onkin. Lähinnä se, miten itse pärjään ilman ipanaa ;) Turha varmaan suunnitella mitään erityisiä iltamenoja, eiköhän se ilta mene ikävässä ja itsesäälissä kieriskellessä :) Milloin teidän "vauvat" on ollut ensimmäistä kertaa yökyläilemässä? Tulisiko jotain ottaa huomioon? 

Kivaa alkanutta viikkoa teille :)

9 Mukavaa viestiä:

  1. No jo on aikakin :)
    Tekee hyvä olla vappaalla, äireellekkin, jaksaa sitten sen ipanan sotkuja siivoskella.
    Meillä likka oli jo 3 kk yökylässä ja siitä asti ollu alvariinsa mummolla hih.
    Toinen on sit ollut vasta elämänsä aikana noin nelisen kertaa yökylässä.

    VastaaPoista
  2. Meillä myös kuivausrumpu ja ilman en enää osaisi / tahtoisi olla. :) Varsinkin pikkuvauva-aikana meillä tuli likapyykkiä niin paljon, ettei olisi saanut yhteen kuivaustelineeseen edes kaikkea kuivumaan...

    Meidän neiti on ollut silloin tällöin (1krt/3kk) yökylässä siskollani joka asuu naapurissa (tytön kummitäti ja varaäiti). =D

    VastaaPoista
  3. Ei ilman kuivausrumpua voi elää! ;D

    Minä kaipailen kovasti siistiä kotia, mutta todellisuus on tässä perheessä toinen... Ei auta vaikka mitä tekis, aina on sotkua jossakin. Tosin säilytystilat ovat vielä lapsenkengissä, tai sit tuota romua on vaan ihan liikaa!

    VastaaPoista
  4. Onpas sulla siellä siistiä, kodinhoitohuoneessakin! Ihana, kun saatte vähän omaa aikaa ♥

    VastaaPoista
  5. Outi: Ai viedä ipana yökylään vai herätä näihin elämän realiteetteihin? ;) Onhan se näinkin, ei meillä vaan oikeastaan vielä ole ollut edes erityistä tarvetta viedä sitä yökylään, eikä ole kyllä oikeastaan nytkään mutta onhan se kai hyvä jossain vaiheessa alkaa totutella :)

    Miia: En luopuisi enää minäkään! Ennen kun se meille hommattiin, en ollut kauhean ihastunut ajatukseen, mulla oli jotenkin jäänyt mieleen joku iänikuinen kuva kuivausrummuista, että ne on kauheita sähkösyöppöjä ja jättää pyykit kuitenkin kosteiksi. No näinhän ei enää ole :) Yksi ehdoton arjen helpottaja! Vähänkö kätsyä jos teillä on varaäiti naapurissa :) On meilläkin hoitajia lähellä, mutta ei sentään ihan noin lähellä :)

    Sissi: Ei voi ei! :)
    Tavaraa pitäis olla just sen verran vaan, että kaikella olisi oma paikkansa, silloin siistinä pitäminenkin olis niin paljon helpompaa... Se on vaan helpommin sanottu kuin tehty se.

    Maikki: Juu kuviin on helppo vähän huijata ;) Onhan se mukavaa, vähän kyllä vain arvelen, etten tästä ekasta kerrasta kovinkaan osaa nauttia... Ehkä sit jo tokalla kerralla jos kaikki menee ekalla kerralla hyvin..? :)

    VastaaPoista
  6. Musta tuntuu, etta sotku vaan lisaantyy pikkuisten kasvaessa. Mut pitaa taysijarkisena ajatus, etta enaa n. 15 vuotta jaljella :D Sitten saa kotinsa takaisin...

    VastaaPoista
  7. Eryah: Epäilemättä :) Taitaa olla itselläkin tässä pienen asennemuutoksen aika :) Ei mua oikeastaan enää niin nuo lelut ja muut haittaa, koska toisaalta tykkään että se saa näkyäkin että meillä asuu lapsi, mutta kaikki nuo tiskit ja pyykit ja ja...

    VastaaPoista
  8. Meillä mies on haaveillut kuivausrummusta jo pidemmän tovin, ja nyt, kun esikoinen on syntymässä kesällä, alkaa sekin ajatus olla ajankohtainen toteuttaa. Ennen sitä pitää tosin hankkia uusi tiskikone, kun edellinen päätti sanoa sopimuksensa irti; onneksi jo nyt, ettei sitten, kun sitä tiskiä on oikeasti paljon ja aikaa lapsenhoidolta vähän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivausrumpu on kyllä todella kätevä vauvaperheessä, enenenenen suostu enää ikinä elämään ilman kuivausrumpua! Mä olen aina inhonnut pyykinpesussa sitä ripustusvaihetta, joten taas on yksi "harmi" vähemmän. Mä olen tullut ihan siihen tulokseen, että kaikki vaan mikä vähänkin helpottaa tätä arjen pyörittämistä on sen rahan arvoista :) Sitähän tämä elämä kuitenkin on, pelkkää arkea suurimmaksi osaksi. Voin jättää ihan hyvin vaikka jonkin ulkomaan matkan tekemättä, jos silläkin rahalla saa jotain "järkevämpää" elämää helpottamaan. Eli tästä jo varmaan ymmärsit, että ehdottomasti voin suositella kuivausrumpua vauvaperheeseen :) (Vähän sähköä kuluttava tietty kannattaa katsoa)

      Poista

Kiva jos käyt kertomassa käynnistäsi, kaikki kommentit ja ideat tervetulleita!

Huomioithan, että minulla on kaikissa kolmea päivää vanhemmissa postauksissa kommenttien valvonta päällä, jotta huomaisin vanhempiinkin postauksiin tulleet kommentit. Älä siis ihmettele, jos viestisi ei heti tule näkyviin, se on odottamassa hyväksyntääni :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...