Hah! On tämä blogihomma sitten ihmeellistä. Tuo edellinen Tylsä postaus meni hetkessä viikon luetuimmaksi. Ilmeisesti se tylsyys myy sit kuitenkin. Hienoa, aion rankaista teitä jatkossakin näillä tylsillä postauksilla ;)
Että yhtä tylsää täällä on kuin ennenkin.
Näihin kuviin mitenkään liittymättä (uu, ensimmäinen kerta tässä blogissa. Tai ei.) tiedätteks mikä minua joskus vähän ärsyttää? No sellainen oikeastaan aika pikku juttu, että kun me ei olla annettu ipanalle itse mitään herkkuja vielä (tarkoitan tällä nyt makeisia, pullaa, keksejä, mehuja ymym.) kun ei se niitä osaa odottaa, tarvita, haluta tai ennenkaikkea vaatia, niin sitten joku muu kohta tulee kun silmä välttää ja työntää pullanpalasia sen suuhun "kun pitää saada uusia makuja". Vaikka just hetkeä ennen olisit kertonut nuo edellä mainitut perustelut miks ei anneta. Ei pysty ymmärtämään? Antaako joku yleensä tämän ikäiselle kaikenmaailman herkkuja? Eikö se tukehdu johonkin karkkeihin? Perheessä jossa on useampia lapsia sen vielä paremmin ymmärtää, mutta miksi aloittaa jo näin aikaisin niiden herkkujen tarjoaminen, kun ei niistä ainakaan mitään hyötyä ole. Sen jo todistaa vahvasti ainakin meikäläisellä kun vaan vilkaisee peiliin. Omalle lapselleni en soisi yhtä karua kohtaloa.
Voitaisko nyt kerrankin vähän väitellä täällä munkin blogissa? Että saako lapselle antaa niitä herkkuja vai ei?
Ainiin ja hyvää viikonloppua kanssa :)
Osuin niiin asian ytimeen!
VastaaPoistaMun mielestä vanhemmat päättävät lapsensa asioista, tietysti hei haloo, ja toisten ihmisten pitäisi kunnioittaa tätä asiaa. Miksi heti eli liian aikaisin tuputtaa pienelle lapselle kaikkea makeaa ym. Kyllä ne elämässä ehtivät ne maistaa ja syödä sydämensä kyllyydestä, jos niin haluavat. On viisasta olla tuputtamatta näitä kaikkia pikkuiselle, kun ei se kerran tiedä niistä mitää vielä ja pärjää loistavasti ilmankin!
Samalla lailla tapahtui oman lapsen kohdalla aikoinaan. Olin päättänyt olla "kunnollinen ja vastuuntuntoinen äiti" eikä meidän muksulle tarjottu mitään karkkia tai pullaa, vaan terveellistä ruokaa yms. Mut johan pompsahti, kun mentiin appivanhemmille kylään. Pappa siellä heti pisti pojan käteen 4 isoa suklaapatukkaa, kun silmä vältti. mä ampaisin karkkeihin kiinni, kun huomasin ja poika suu suklaassa kirku minkä kerkes, eikä luovuttanut suklaita. Koko suku paikalla (miehen suku siis) ja ne katto mua kun hullua sanomatta sanaakaan. Mä sanoin kunnolla, ettei pojalle saa antaa mitää karkkia vielä, sehän on ihan pikkainen (1,5 v) ja kaikki katsoi mua edelleen kun hullua. No, se jatkui seuraavallakin kerralla. Mä muistan kyllä sitten sanoneeni, että joko se karkin tarjoominen loppuu tai me ei tulla tänne enää. Loppui se varmaan. Luulen, ne pelkäs mua. Hulluja nuo ihmiset. OIKEESTI.
Ipana on teidän lapsi ja vanhemmat päättävät omat lapsensa asiat. Sitä voi hemmotella toisten muksuja vaikka leikkimällä tai lukemalla satuja, ei työntämällä kaikkea skeidaa suuhun, jos itse sattuu siitä pitämään. Ipana on teidän lapsi, ei muiden. Piste.
(Sori, mulla tais vähän keittää, kun tuli omat muistot mieleen!)
Meillä on tuon makean kanssa myös aika yksimielinen näkemys miehen kanssa; ei se sen päälle ymmärrä yhtikäs mitään joten miksi turhaan sitä syöttää liian aikaisin (tyttö täyttää pian vuoden). Fakta on että joku päivä se sitä jokatapauksessa syö, olkoon ilman nyt kun vielä on niin pieni eikä ymmärrä asian päälle mitään. Meillä oma isäni on sellainen "no mutta kyllähän sitä makeaa pitää saada!". Niin miksi? :) Parempi vaan että ei totu liian aikaisin. Meillä nuo maissinaksut on tytön herkkua, samoin riisikakut. Ilme kirkastuu kun sellaisen saa :)
VastaaPoistaSiinähän se höyhenkranssi onkin! Täällä olen sen varmasti nähnyki:)
VastaaPoistaMeillä kans oltiin tosi tarkkoja herkuista ja sokerista, kun poika oli pieni. Esimerkiksi 1-vuotissynttärikakusta pojalle tehtiin oma pieni maistiainen, jossa edes kermassa ei ollu sokeria:)Kun muut söi herkkua, me annettiin pojalle maissinaksuja, ja niin seki oli onnellinen.
Jossain vaiheessa poika sitten löysi minun jäljiltä karkkipussin sohvalta. Siellä oli muun muassa lakuja, joita se sitten onnessaan salaa meni maistelemaan (ja jätti samalla jälkensä beigeen sohvaan). Sen jälkeen alettiin pojallekin antaa samoja herkkuja kuin itse syötiin, kun olis ollu julmaa rapistella ite karkkipussia samalla kun poika syö kuivaa maissinaksua, kun se kerran oli päässy herkkukarkkien makuun:)
Varmaankaan en olis enää toisen lapsen kans niin hirmu tarkka. Eihän se sitä tarkota, että jos lapselle joskus antaa pullaa tai karkkia, että alamäki alkais ja sitten pitäis joka päivä mässätä tolkuttomasti. Mutta joku alle yksvuotias on kuitenki ymmärryksen vähyyden vuoksi helppo pitää herkuttomana, enkä semmoselle sokeria tuputtaiskaan.
Meidän tyttö täytti juuri 6-v, eikä meillä vieläkään ole säännöllistä karkkipäivää. Ihan pienenä ei haluttu antaa karkkia, nykyään herkkuja saa juhlissa yms. erityistilanteissa.
VastaaPoistaItse ollaan miehen kanssa aikamoisia karkinsyöjiä iltasella, mutta lapsi on silloin jo nukkumassa. Ollaan järkeilty, että lapsi ehtii kyllä syödä karkkia elämänsä aikana monta kymmentä kiloa ilman meidän apuakin. Ja kun lapsi ei ole kaupan karkkihyllylläkään osoittanut erityistä kiinnostusta herkkuja kohtaan, on annettu asian olla ilman sen suurempaa numeroa.
Mutta muistan kyllä miten vaikeaa oli saada esim. iso-isovanhemmat ymmärtämään tuo karkittomuus. Karkittomuutta ja yli 3-vuotiaan lapsen kotiäitiyttä jouduin aikoinaan eniten selittelemään ja perustelemaan. Molemmat kun taitaa olla niin poikkeavia juttuja yhteiskunnassamme;)
Meidän jätkästä tulee sekunneissa sokerihirviö, ja on nyt kyllä ihan kokonaan ilman sokeriherkkuja - kaikilla mukavampaa näin :) Ottaa kyläänkin nykyään varoiksi omat eväät ja on ihan intona asian kanssa, ainakin vielä... Tää on nyt vasta hetken kestänyt kokeilu!
VastaaPoistaMäkin olin tosi tarkka esikoisesta, esim. hänen ollessaan 1v kun oltiin sukuloimassa ja siellä tarjosivat piparia ym muuta mun kielloistani huolimatta, niin kyllä kiukutti! Mies joutui sitten aika suorasanaisesti vielä sanomaan, että mikä meidän kanta on asiaan (mies oli ja on siis aivan samoilla linjoilla asiasta kanssani :)).
VastaaPoistaToisen lapsen kanssa en ihan niin tiukka ole pystynyt olemaan, mutta eipä nuo mielinmäärin herkkuja syö kuin ihan harvoin, juhlissa tms. Kaupasta saatetaan ostaa joskus vaihtoehtoisesti pillimehut, pienet karkkipussit tai jätskit, muttei tosiaan joka kerta (ehkä kerran viikossa/kahdessa viikossa tms). Viime kesänä syötiin kyllä aika paljon jätskiä, ups :) Mutta jotenkin itse en pidä jäätelöä niin "pahana" kuin vaikka karkkia.. ;)
Paljon rauhallisemmin sujuu elämä kun ei tuputa sokeripommeja pienille :) Ja toki se terveysasia on siinä yksi suuri tekijä. Ostetaan todella harvoin edes mehua (kesällä vähän useammin), limsaa lapset ei juo koskaan.
Miksi tosiaan pitäis lapset opettaa paljoille herkuille, itsekin kun saa painon kanssa tapella (helposti lihovaa sorttia taidan olla kun tykkään hyvästä ruuasta ja herkuista). Samaa tässä opetellaan itsekin samalla kuin lapsillekin, että silloin tällöin herkutellaan... Ja ai että se maistuukin hyvältä tauon jälkeen! :)
(Sori tää romaani, asia vaan kiinnostaa mua kovin :D)
Pitipä heti tulla vastavierailulle kun olit kivan kommentin jättäny blogiini! Mulla kans saattais tulla hyvin kiehahtavaa kommenttia tähän, aiha on sen verran tuttu. Mutta juu, ymmärrän ihan täysin. Olen opettanu lapsille että vesi on janojuoma ja maito on ruokajuoma. Muksut oli viikon isänsä kans anoppilassa ja tulivat riemuissaan limukkapullojen kans "mummu opetti meiät juomaan limpsaa!". Kyllä tällä äitillä pääsi jälleen kerran iso huokaus.
VastaaPoistaMeidän puolitoistavuotias ei vielä tiedä mitä karkki on, ja hyvä niin! Me vanhemmat syödään sitä härskisti salaa iltaisin, kaksinaismoralismi kunniaan ;) Jos me kuitenkin syödään vaikka kahvin kanssa jotain herkkua, lapsi saa yleensä pari pientä keksiä (jotain semi-terveellistä täysjyvää tms) tai pienen palan pullaa. Rusina-aski on meidän lapselle ihan karkkipussiin verrattavissa oleva ihanuus.
VastaaPoistaPojan maitoallergia on tavallaan edesauttanut sitä, ettei kukaan ole sille mitään tyrkyttänyt (toki esim isovanhemmilta kesti hetken ymmärtää, missä kaikkialla sitä maitoa onkaan..), enkä tiedä olisiko muutenkaan tullut tuollaisia sun kuvaamia tilanteita. Nyt kyllä allergia (ja meidän herkkunatsius) on jonkin verran helpottanut, ja poikakin kyllä selvästi huomaa mikä on hyvää ja mitä on saatava. Karkit ja aamupiirretyt pidetään kyllä bannilistalla ainakin 2-vuotiaaksi asti :)
Tästä tuli muuten mieleen, kun tällä viikolla jäätiin muskarin jälkeen porukalla kahville. Ostin itselleni palan kakkua poika sylissä, ja myyjä kysyi että laitetaanko kaksi lusikkaa. Meni hetken ennen kuin tajusin, ketä se sillä toisella tarkoitti :D Piti sitten nauraen todeta, että tämmöiset herkut on kyllä tältä pienemmältä vielä kielletty...
Kiinnostava aihe, josta ainakin tähän postaukseen kommentoineet ovat olleet melko samoilla linjoilla. Katsoin vähän ihmeissäni, kun yks päivä bussissa isä alko syöttää noin vuoteiselle suklaapatukkaa. Ja toinen äiti nakkasi itkevälle lapsilaumalleen sipsipussista syötävää...
VastaaPoistaOmat vanhempani antoivat minun syödä herkkuja vasta 5-vuotissynttäreillä ja uskoisin, että voin kiittää hampaitteni totaalista rei'ittömyyttä täysin tästä hyvästä. Haluaisin, että omat lapseni olisivat ainakin n.3-vuotiaaksi ilman epäterveellisyyksiä, hampaiden terveyttä, painonhallintaa ja tulevaisuuden terveyttä ajatellen.
Mieheni on sen sijaan opetettu vauvasta asti juomaan janoon mehua ja ensimmäiset reiätkin ilmestyivät kuulema hampaisiin ennen alakoulua :( Ja paha tapa senkun jatkuu, vesi maistuu kuulema pahalle ja aina on oltava mehua tarjolla.
Tiedän, että anoppilassa tästä tulee vielä kiistaa, sitten kun meillä on omia lapsia. Koirallekin anoppi tekee LETTUJA, vaikka annan joka kerta tarkat ruokintaohjeet ja kuivamuonaa mukaan. Ymmärrän todellakin ärtymyksesi!
-kaisa
Sari: Luulisi tosiaan että vanhempien päätöksiä kunnioitetaan, mutta eipä näin vain ole. Itsekin olen ehkä vähän liian kiltti sitten, enkä oikein topakasti uskalla sanoa, ehkä peläten juuri tuollaista haloota minkä sinä sait aikaiseksi ;) Rispektit sulle, mulla olisi tosiaan vielä paljon tekemistä tuon napakkuuden kanssa... Itse annoin kerran ipanalle pienen murun keksiä, onneksi se itse sylki sen pois ;) Jotenkin ajattelen, että kun se kerran herkkujen makuun pääsee, niin sit on peli menetetty. Ja tiedän että varmaan tiettyjen ihmisten kanssa mullakin tulee ongelmia.
VastaaPoistaRaparperityttö: Meillä on samat herkut käytössä eli maissinaksut ja riiskakut :) Herkusta menee ihan täysin myös kun antaa viipaleen omenaa, päärynää tms.
Kirpparikeiju: En minä sinällään niin huolissaan ole pelkästään siitä sokerista, kyllä mä olen esimerkisi joskus laittanut vähän sokeria kun olen tehnyt marjasoseita tms. vähän kirpsakammista marjoista. Kokonaisuutenaan kuitenkin suurin osa herkuista on tehty ihan täysin sellaisista aineista jotka ei ravitsemuksellisesti ole kovinkaan fiksuja, joten enemmän hirvittää ne kaikki Eeet ja Öööt ;) Omalla kohdalla kroppa on jo saastutettu, mutta mielellään tuon pienen elimistöä vielä suojaisi turhalta.
Kanelia ja kardemummaa: Näinhän se juuri pitäisikin mennä; ilman hössötystä, ihan luonnollisena juttuna, että ne herkut ei kuulu jokapäiväiseen elämään. Me ei oikeastaan kauheasti syödä itsekään karkkeja, joten luulen että kotona meillä ei tule asiasta ongelmaa, muualla sitten saattaa tullakin.
Maikki: Mistähän se johtuu, että sokeri aiheuttaa lapsessa tuollaista "sokerihumala?" Oletko perehtynyt asiaan enempää? Tuohan on varmaan lapsesta kivaa kun on omat eväät mukana, on vähän niinkuin spesiaali tapaus :)
Sirja: Kiitti romaanista, mukava kun jaksoit kirjoittaa :) Ensinnäkin: Sussa ei ainakaan ole kiloakaan ylimääräistä, joten mun on vähän vaikea uskoa tuota lihovaa sorttia hommaa ;) Mä en kyllä ymmärrä, että mikä siinä herkkujen antamisessa on niin tärkeää. Tarkoitan että jos oikein erikseen mainitaan, että ei herkkuja, niin silti pitää väkisin tuputtaa. En määkään ehkä pitäis jätskiä niin pahana, mielummin sit sitä kuin karkkia, jos nyt jotain sit pitää antaa :)
VastaaPoistaSaila: Mulle tuli tuosta mieleen, kun meidän äiti aina puhuu kun siskontyttö oli meidän äidillä hoidossa ja äiti oli sitten antanut sille pikkuisen omenamehua, vaikka vanhempansa ei kauheasti tykkää mehuja juottaa. No, heti kotiin mennessään tyttö oli huutanut isänsä nähdessään; "isi, isi, mummo juotti mulle mehua!" Että ihan oikein väkisin piti juottaa ;) Tuollaiset on mun mielestä vielä ihan hauskoja, että joskus mummo pikkaisen lipsahtaa, mutta jos ihan tieten tahtoen ollaan kunnioittamatta toisten toiveita, se on jo epäkohteliasta ja vähän loukkaavaakin.
Onia: Meidän ipana onkin vielä sen ikäinen (1 v) että se on tosi helppo pitää kaikesta hyvästä tietämättömänä ;) En yritäkään uskotella itselleni, että tämä lopullista on ettei herkkuja tarjottaisi, mutta sitä juuri ihmettelen, että tämän ikäinen, joka todellakaan ei vielä tiedä eikä osaa haluta, pitäisi jo opettaa herkkuihin... huokaus :)
Kaisa: Aaahahaha, voi että sain hyvät naurut noista letuista :) Anteeksi vain, ymmärrän kyllä ärtymyksesi asian suhteen, mutta kyllä anoppisi ainakin vaivaa näkee koirankin eteen, itse kun en saa lettuja aikaiseksi edes meille itselle.. :)) Vakavasti ottaen, juuri noista mainitsemistasi syistä minäkään en haluaisi ipanalle herkkuja tarjota. Lisäksi minua hirvittää kaikki se lisäaineiden ja koodien määrä, mikä niissä on. Tuolla aiemmin jo kirjoitinkin, että omaan kroppaan niitä on jo tungettu, ipanan elimistöä haluaisi vielä suojella kaikelta sellaiselta, mikä ei sinne kuulu. Mistähän se johtuu, että melkein kaikki kirjoittajat on maininneet ongelmien olevan suurimmillaan nimenomaan anoppilassa..? Tämähän on mielenkiintoista.
VastaaPoista