Meillä tapahtui tällainen köyhän miehen eteisremontti, jonka sain viimein valmiiksi tällä viikolla. Aloittelin jo tuolla hyvissä ajoin ennen joulua, mutta hiljaa hyvä tulee sanotaan... Hommahan ei ollut mikään suuri, maalailua vaan. Ja naulakko seinään. Tehdyt työt:
- Senkin maalaus
- Peilin kehysten maalaus
- Seinän maalaus
- Naulakon nuppien maalaus
- Naulakko seinälle
Seinän väri on aivan ihanan vaalea harmaa, juuri ja juuri erottuva. Aluksi ajattelin maalatessa että tuli valittua aivan liian vaalea sävy, mutta nyt silmän totuttua olen enemmän kuin tyytyväinen! Olenkin tullut tässä vuosien mittaan siihen tulokseen, että jos pähkäilee kahden eri sävyn välillä, kannattaa aina valita se vaaleampi :)
Senkin, peilin kehykset sekä naulakon nupit maalasin kiiltävällä Helmi-kalustemaalilla, ainoastaan senkissä on käytetty myös pohjamaalia. Kaikki em. olivat väriltään aiemmin sellaista tammijäljitelmää, aika rumaa sellaista. Tuo senkki on ostettu joskus vuosia vuosia sitten opiskelijabudjetilla muistaakseen 120 eurolla. Enpä taitaisi enää valita uudelleen ;)
Näissä kuvissa tuo harmaa sävy ei oikein erotu, harmi! Kissan ruokakupitkin tuossa... Mutta siinähän niitä pidetään (Mr Kauhun näppien ulottumattomissa, katsokaas) joten enpä nyt alkanut niitä "stailailemaan" siitä pois. Sehän nyt ei muutenkaan ole koskaan kuulunut mun vahvoihin puoliin näissä kuvissa ;)
Rahaa tähän "muutokseen" kului n. 60 euroa, eli maalien ja maalaustarvikkeiden verran. Kaikki muu löytyi omasta takaa. Siihen nähden olen hyvin tyytyväinen.
Tässä vielä asiaankuuluva, karmaiseva, "ennen" - kuva. Kuva saa ehkä tilan näyttämään jopa vielä hirveämmältä mitä se todellisuudessa olikaan... No, eikös sen näin kuulu mennäkin ;)
Mitäs sanotte?
P.S Osallistukaa nyt ihmeellä vielä Arvontaan! Arvonta päättyy keskiviikkona 8.2.2012 klo 15!

Huikean hieno muutos! Ihanasti toi valoa. Pienelle rahalla, mutta varmasti työtä riitti, senkin maalaamisessa erityisesti!
VastaaPoistaKivaa pakkassunnuntaita!
No ihan täysin erinäköistä muutoksen jälkeen!
VastaaPoistaHieno muutos kyllä! :) Ja tykkään siitä, että ei aina osteta uutta vaan tuunataan vanhaa. Tässäkin toimii loistavasti!
VastaaPoistaEsmeralda: Kiitos! Vaaleus toi kivasti valoisuutta ja sehän on aina hyvästä! Meillä on tuo eteinen muutenkin aika synkkä. Senkin maalammisessa oli tosiaan se suurin homma, mutta pääsääntöisesti senkin telalla maalasin, siinä kun tuota suoraa pintaa on enimmäkseen. Mukavat sunnuntaipäivän jatkot!
VastaaPoistaAnniina: No hyvä ettei mennyt työ ihan hukkaan :)
Heidi: Kiitos! Samaa mieltä olen kanssasi vanhan käyttämisestä!
Erittäin onnistunut muutos!
VastaaPoistaTodella hieno ja onnistunutmuutos!
VastaaPoistaEteisestä tuli tosi kivan näköinen:)
Senkki on mielestäni hyvän mallinen ja valkoisena pääsee edukseen.
Niin sitä pitää! Hyvä esimerkki siitä miten "pienellä" saa monesti suuren muutoksen aikaan.
Vautsi mikä muutos!
VastaaPoistaNäyttää tosi kivalta! Meilläkin olisi pari senkkiä, jotka voisi kyllä maalata valkeaksi, kun vaan pääsisi tuumasta toimeen ;)
VastaaPoistaKivannäköinen muutos. Niin vaalea ja harmoninen.
VastaaPoistaTulipa hieno muutos ja valoa paljon lisää :).
VastaaPoistaRaikas muutos. Tykkään kovasti :)
VastaaPoistaIhana muutos, kaunista ja raikasta! :)
VastaaPoistaAivan hirvittävän hieno tuli!
VastaaPoistaJohanna: Kiitos! Mukava kuulla :)
VastaaPoistaSari: Kiitos sanoistasi! Senkki tosiaan on huomattavasti enemmän edukseen näin valkoisena, vaikkei nyt mikään helmi taida vieläkään olla ;)
Anttis: Kiitti :)
Hanna: Mullakin tosiaan tossa välillä jo vähän inspiraatio katosi, mutta lopputulos oli kyllä vaivannäön arvoinen!
Krisse: Kiitti :)
Marie: Vaalealla värillä on tosi suuri merkitys tuon valoisuuden kannalta!
Marika: kiitos! Kiva kuulla!
Inanaa: Kiitos!
Kirpparikeiju: Kiitti :)
VastaaPoistaKerrassaan onnistunut muutos, onnittelut! Seinän väri näyttää ihanalta näin kuvissakin ja luo levollisen tunnelman eteiseen, joka usein tuppaa olemaan rauhaton läpikulkupaikka. Oivallinen suoritus! :)
VastaaPoistaOnnistunut muutos! Kyllä sen huomaa, miten paljon väreillä voi vaikuttaa ja kuinka paljon "pelkkä" maalaaminen muuttaa tilaa. Hienoa myös, että tuunataan vanhaa eikä muutosta aina toteuteta uusilla esineillä. :)
VastaaPoistaMoi!
VastaaPoistaIhana muutos! Pieni remonttikärpänen heräsi minussakin, vaikka vasta 1,5vuotta on tämän talon seiniä katseltu. Pikkasen harmittaa, kun eteisen seinästä tuli niin tumma. Vaikka silloin,kun taloa rakennettiin, niin halusin ehdottomasti seiniin jotain muuta kun valkoista. Onneksi maalaaminen ei ole kallista.
T:-S-
Wau mikä muutos. Tosi onnistunut, kyllä muuttui ilme senkissä ja peilissä.
VastaaPoistaOlivia: Kiitos sanoistasi!
VastaaPoistaHeinä: Kiitos sanoistasi sinulle myös! Aina ei tosiaan edes tarvitse uutta, hieman vaivanäköähän se vaatii, mutta lopputulos palkitsee :)
-S-: Maalamisella saa tosiaan kyllä pienellä vaivalla paljon muutosta! Meilläkin on oikeastaan kaikki seinät valkoisia, joten mukavaa piristystä toi tämä yksi seinä. Nyt jo vähän tekisi mieli maalata keittiön seinä samalla maalilla... :)
Piia: kiitos :)
Tulipas todella raikas muutos. Kyllä tuo valkoinen maali saa vaan ihmeitä aikaan.
VastaaPoistaTodella hieno muutos! Uskalataisikohan sitä itsekin ottaa pensseliä käteen? :O
VastaaPoistaCride: Kiitos! Valkoinen on pop :)
VastaaPoistaNöpsö: Kiitos! Ei muuta kun kokeilemaan! (Ei ehkä kannata kuitenkaan aloittaa mummun perintölipastosta ;) )
Wou!! Upean upea utuinen muutos, kuinka ihmeessä saat maalin pysymään lipastossa, hioitko sen ensin, todella ihanan näköinen eteinen, olen itse nyt hurahtanut harmaaseen ja valkoiseen. Onnea upeasta ja tyylikkäästä eteisestä! Mikä on tuo harmaa maali millä maalasit seinät? jos saapi udella :) Kivaa pakkaspäivää kaikille!
VastaaPoistaTuisku: Kiitos sanoistasi! :) Laitoin senkkiin pohjamaalin, sen pitäisi kyllä pitää malli pinnassa. En hionut senkkiä, koska se ei ole oikeastaan edes mitään puuta, vaan sellaista vähän liukaspintaista kalustelevyä. Yhdestä kohtaa maali on hieman irronnut, ilmeisesti jokin on siihen vähän kovempaa kolahtanut. Eli ihan ikipintaa ei välttämättä maalilla kyllä saa... ;) Sävy on Tikkurilan Kauniskoti-lastusta sävy F428.
VastaaPoistaVautsi vau! Aivan mielettömän upea muutos:) Näin sitä saa uutta ja kaunista aikaan myös melamiinikalusteista, kun vain uskaltaa ryhtyä hommaan. Vaikka maali ei niin tiukassa olekaan kuin puukalusteissa, niin uskon, että toimii ja ennenkaikkea muutosta saa aikaan edullisesti:)
VastaaPoistaSoile: Heeii, melamiini se sana oli mitä mietin ;) Kyllä tuo nyt ainakin toistaiseksi on pysynyt ihan kuosissaan, pohjamaali varmaan suurena apuna siinä. Kiitos sanoistasi! :)
VastaaPoistaTosi hieno muutos! Näyttää niin raikkaalta ja puhtaalta :)
VastaaPoistaJonanna: Kiitos! :)
VastaaPoistaOi mikä muutos "pienellä" vaivalla :) Mulla olisi kaksi kapeaa kenkäkappia samalla sävyllä jotka haluaisin maalata valkoisiksi,mutta en ole uskaltanut vielä. Ehkäpä nyt rohkaistun :)
VastaaPoistaTö sihteeri: Minä olen ainakin edelleen ihan tyytyväinen senkin uudistuneeseen ilmeeseen, joten maalaaminen kannatti kyllä :)
VastaaPoista