Rupesin tässä yhtenä yönä (kun en taas saanut unta) miettimään tuota kiireen olemusta. Minullahan ei siis nykyään ole kiire mihinkään. Mutta kun toisilla ihmisillä tuntuu olevan aina kiire jonnekin. Siis kyllähän minä oikein hyvin ymmärrän sen kiireen töissä, se on aivan liiankin tuttua kun koko ajan on takaraivossa ajatus siitä että nyt jo pitäisi olla tekemässä toista hommaa. Ei mun työssä ole mitään hienoa tai hohdokasta, tiedättekö, että olisin jotenkin niin tärkeä että sen takia olisi aina kiire. Se on vaan niin noissa hommissa, että jos et tee kiireesti niin potilaat jäävät ilman hoitoa, jäävät kakkavaippoihinsa tai ilman ruokaa. Ja mun hommahan se on kuitenkin se tilanne korjata jossain vaiheessa omaa työvuoroa. Ne työt ei ikinä lopu tai tule itsestään tehdyiksi. Sama homma tietysti monessa muussakin työssä. (Nyt olen hoitovapaalla, tiedoksi jos joku uusi lukija sattuu paikalle)
Sitä vaan mietin, että kun toiset tykkää jatkaa sitä kiirettä vielä vapaa-ajallakin. Kiire kiire on joka paikkaan, omat harrastukset, lasten harrastukset, puolison harrastukset ja koiran ja kissan ja akvaariokalojen harrastukset. Autolla kaasutetaan paikasta toiseen ja niin edelleen. Itsellä kun ei kauheasti noita kodin ulkopuolisia harrastuksia ole, niin onko ne harrastukset sen arvoisia, että sillä jatkuvalla kiireellä pitää nostaa kierroksia koko ajan? Tai onko ne lasten harrastukset oikeasti niille lapsille niin tärkeitä, että koko perheen pitää elää jatkuvassa stressitilassa niiden takia? En minä tiedä, kiinnostais kyllä tietää. Voisko jostain suunnasta pikkaisen höllätä, jotta olis kivempaa? Tai voiko se olla niin, että joillakin ihmisillä on vaan tarve pitää itsensä kiireisenä, saako se ajatukset pois jostain muusta.
Toivottavasti kukaan ei nyt pahastu, mutta minusta on joskus pikkuisen hassua lukea joitain blogeja, kun aina niiden kirjoittajilla on hirmuinen kiire johonkin, että " moi vaan nyt tälläinen pikapäivitys kun on jo kiire seuraavaan paikkaan". Minä ainakaan jaksais koko blogia edes pitää, jos sitä pitäisi aina tehdä kiireellä. Joskus on päiviä, että on enemmän hommia, niin jättää silloin päivittämättä ja päivittelee sitten kun on paremmin aikaa. Ketä nyt oikeasti kiinnostaa jotain postausta lukiessaan että onko sen kirjoittajalla ollut kiire vai ei. Tai jos nyt muutaman päivän olisikin kiireisempää, niin tuskin täällä nyt niin paljon kaivataan, että pitää välillä käydä "kiireellä" päivittämässä, että hei sorge koittakaa nyt selvitä sekoamatta pari päivää ilman mua. Ei kai vaan ole niin. että ehkä tiedostamattaan sillä jatkuvalla kiireellä yrittää pönkittää muiden silmissä sitä omaa tärkeyttään.
Elämässä tietysti tulee aikoja, kun ympärillä tapahtuu paljon ja sellaisia asioita joihin ei itse pysty vaikuttamaan, tai väsymys painaa oikein kovasti päälle ja kaikki tuntuu raskaalta. Se on kuitenkin ihan eri asia kuin kiire. Minusta nämä kaksi asiaa sekoitetaan joskus. Silloin kai pitäisi juuri ottaa itselleen sitä aikaa, eikä lisätä pahaa oloa lisäämällä kiirettä. Itse ainakin olen käynyt itseni kanssa tänä keväänä aika isoja asioita läpi ja ihan sen ansiosta, että ei ole kiire. Aina ne asiat ei tunnu niin mukaviltakaan, että niitä jaksaisi tai haluaisi ajatella, mutta kun laittaa mielessään muutamat asiat tärkeysjärjestykseen, niin jossain vaiheessa se olo kummasti kevenee. Turha minun tässä on mitenkään tekopyhäillä seesteisyyteni kanssa, koska eihän mikään tietysti niin yksinkertaista ole. Aina on muita juttuja.
Ei minun kyllä pitäisi tänne tälläisiä kirjoitella. Nämä nyt on ihan vaan tämmöisiä minun ajatuksia aiheesta. Mutta minkäs sille voi kun on liikaa aikaa täällä käytettäväksi ;)
Kiva kun kirjoittelet täällä erilaisita aiheita ja jaat ajatuksiasi, se antaa kivasti sisältöä blogillesi.
VastaaPoistaKiireesta olen kyllä pitkälti ihan sama mieltä. En ymmärrä kiksi ihmisten pitää järjestää itselleen kauheata kiirettä ja jokaiselle perheenjäsenelle monta harrastutsta. Ei ihme kun nykyään moni palaa loppuun kiireen vuoksi.
Olen ehkä yrittänyt pitää blogin jutut aika neutraalina, kun en nyt välittäisi, että täällä alkaa anonyymit riekkumaan omia "mielipiteitään", mutta kyllähän se totta on, että itsekin lukee mielellään blogeja joissa on vähän jotain sisältöäkin.
PoistaHarrastuskiireitä minä ihmettelen. Harrastus pitäisi minun mielikuvissani olla mukava ja rentouttava asia, eikä sellainen jota pitää stressaantuneena kiireessä suorittaa.
Itse näen kiireen ihan positiivisesta vinkkelistä. En usko että ihmiselle tekee hyvää elää täysin kiireetöntä elämää, siinä nuupahtaa ja laiskistuu ajan kanssa liikaa ja normaaleistakin kaupassa käymisistä tulee rasite.
VastaaPoistaEn tarkoita yleistää, vaan puhun täysin omasta kokemuksestani ja siitä mitä olen itse läheisten ja työkavereiden kanssa asiasta keskustellut. :)
Itselleni kiire on kausittaista ja pidän sitä hyvänä asiana. Olen sellainen ihminen jokka tykkää tehdä paljon ja samaan aikaan. Olen erinomainen organisoimaan ja pidän siitä tunteesta kun kiireisen ja vauhdikkaan päivän jälkeen saa istua sohvalle röhnöttämään ja ajatella että "jes, päivä on purkissa". :)
Pakollisia kiireitähän meillä ei juurikaan ole, koska kaikki lähtee itsestä. Harrastukset voisi helposti lopettaa, töitä vähentää ja ns down shiftata, elää hidastempoisesti ja pienellä kulutuksella. On varmasti monia ihmisiä joille tuollainen elämäntapa on paras mahdollinen. Itse kuitenkin kuulun siihen ryhmään, joka kaipaa sykettä ja meisinkiä. Saan itsestänikin paljon enemmän irti kun rytmitän tekemisiäni ja elän "vauhdilla" (en tarkoita nyt mitään extremeä =D). Kotona himmailu ei sovi minulle yhtään, tulen helposti alakuloiseksi, jos ei ole mitään tekemistä. Tietynlaiset velvollisuudet (työ, harrastukset (omat ja perheen)) saavat minut aamuisin käyntiin ja kun moottori on kerran kiihdyttänyt, pysyn hyvin vauhdissa, energisesti ja positiivisella asenteella.
Itse olen muutaman kerran syyllistynyt näihin "pikapäivitys"-postauksiin. En tosiaankaan tee niitä sen vuoksi, että pidän itseäni maailman napana ja oletan etteivät blogissani vierailevat lukijat pärjäisi päivääkään ilman minua. Itse teen näiä siksi, että olen aktiivinen blogien lukija ja kaipaan sitä luettavaa päivittäin, kahvitauolla, aamupalan kanssa, illalla... Luen mielummin vaikka pelkkiä kuvia sisältävän pikapostauksen, kun en mitään. Ja jos ei ole kunnolla aikaa tehdä postausta, mainitsen postauksen olevan normaalia kiirreemmin kasaan kyhätty. Itselläni ei edes ole koskaan aikaa postailla, kiitos pienen vauhdikkaan tyttäreni. Eli jokainen juttu mitä olen vajaan vuoden aikana tehnyt, ovat kiireellä tehtyjä. Erikseen on sitten vielä nämä max 5-10min postaukset. ;)
Tässä omia ajatuksiani aiheesta.
Tiedän kyllä hyvin mitä tarkoitat ja sehän on aivan totta, että kyllä elämässä pitää olla puuhaa ja mukavia asioita päivittäin. Kukin varmaan määrittelee itse sen, mikä määrä on sopiva ja mistä saa nautintoa tekemisen vuoksi, eikä sen vuoksi että on saanut niin paljon aikaan. Jos kiirettä pitää positiivisena voimavarana eikä se aiheuta stressiä, niin silloinhan kaikki on hyvin. Itsekin tykkään kovasti puuhastella kaikenlaista ja väkisinkin tuon meidänkin pikku taaperon kanssa päivisin puuhaa riittää, mutta kiireestä stressaannun herkästi.
PoistaVau ihania nuo kassit! :)
VastaaPoistaKiitti! Anopin tekemiä :)
PoistaMinusta tietynlainen kiireettömyys hoitovapaalla on yksi sen parhaimpia puolia. Töissä on saanut juosta projektien, asiakkaiden ja ties minkä perässä ihan tarpeeksi. En itse tykkää kiireestä kuin joissain harvoissa tilanteissa, mutta tykkään tehdä, touhuta ja täyttää päivä mukavalla tekemisellä. Ehkä siinä välillä tulee sellainen olo että onpas kiire - mutta hyvällä tavalla. Ensimmäinen vuosi vauva kanssa oli kyllä välillä möllöttämistä, mutta sen vuoden jälkeen taaperon kanssa on mukava enemmän liikkua, on puistoilut, kaverit, pihanlaitto, arkiset touhut niin päivä täyttyy aina aika mukavasti ja illalla on hyvä mieli kun on pörrätty ympäriinsä ;) En koe tekeväni mitään kiireen muodossa koska kiire tuo minulle aina hieman stressiä ja sitä haluan välttää. Kieltämättä välillä tuntuu että koti on aina sekaisin, mitään ei ehdi tekemään ja kaikki kaatuu päälle mutta eiköhän kaikilla ole näitä päiviä tai hetkiä ;)
VastaaPoistaItse en harrasta kodin ulkopuolella mitään - mitä nyt kavereita treffaa välillä ilman tyttöä. En kylläkään ehtisi ja miehen työ on aika vuorotyöluonteista joten se olisi aika haastavaa omata jokin tietty harrastus. Tytön kanssa on muutama harrastus. Kaikki harrastukset on tässä kotona - koira, blogi, pihanlaitto ymn. enkä koe muuta kaipaavani. Kuhan välillä pääsee itekseen johonkin ihan ilman sitä taaperoa ;)
Marraskuussa onkin sitten uudet kuviot. Senkin takia olen yrittänyt nyt paljon liikuskella ja sosialisoida koska marraskuussa voi olla aika sisäpainotteista se elämä ;) En ehkä ymmärrä jos kiireestä pitää tehdä hirveä numero - miksi? Eikö siinä nimenomaan luo enemmän stressiä? En tosin tiedä millaista se on sitten kun on työ, lapset, harrastukset jne. joten en voi näitä lähteä arvostelemaankaan. Tulee vain sellainen tunne että eikö se kannata asialle tehdä jotain jos kiireestä alkaa stressamaan? Luulisi kaikille löytyvän joku porsaanreikä miten sitä kiirettä voi hieman vähentää? Töissähän se on tosiaan hieman eri juttu.
Mukavaa pohdintaa! Näitä lisää ;)
Haha, hienosti kirjoitit, aivan täsmälleen samalla tavalla ajattelen itse. Kiire on mukavaa silloin kun se ei ole stressaavaa ja siitä saa positiivista energiaa, eikä sillä väsytä itseään. Itsekin möllöttelin ehkä vähän liikaa vauvavuoden aikaan kotona, mutta nyt taaperon kanssa kyllä mennään ja touhutaan ja se tuntuu tosi kivalle. Miten tässä mihinkään töihin ehtisikään ;)
PoistaOlen aivan samaa mieltä kiireestä!
VastaaPoistaMeillä on kolme lasta ja kahdella vanhemmalla oli treenit 4-5krt/vko, siihen päälle miehen harrastus 3krt/vko. Itse en ole edes viitsinyt miettiä mitään säännöllistä, koska en ehtisi. Nyt tuntuu, että aikaa on ihan hirvittävästi, kun vanhin lopetti harrastuksensa ja enää pitää keskimmäistä kuskata. Hänelläkin jää treenejä väliin aina silloin, kun on mielestään ehtinyt olla liian vähän kavereiden kanssa. Tällöin otetaan aikaa kavereille ja leikeille :) Pienimmästä olen sanonut, että saa alkaa harrastamaan kotona ;)
Itse muistan lapsuudesta sen, että parasta oli viikonloppujen kiireettömät köllöttely aamut ja päivät. Nyt omista lapsista huomaan myös sen, että ei aina tarvitse mennä, ihanaa on käpertyä kaikki sohvalle ja vaan olla :)
Kauaa eivät lapset ole pieniä,niistä rauhallisista kiireettömistä hetkistä pitää nauttia. Meillä esikoinen alkaa jo olemaan esimurkku, mutta on ihana, kun vielä äidin kainalo kelpaa :)
Laura
Minä hieman ihmettelen tätä lasten harrastusrumbaa nykyään, kun muistelen itsekin tosiaan, että ei minun lapsuudessani (silloin vanhoina hyvinä aikoina, heh) minulla tai kenelläkään kavereillani ollut monena iltana viikossa harrastuksia. Aika kului hienosti kavereiden kanssa ulkona ja vanhempien kanssa kotona tekemättä mitään erityistä. Jossain vaiheessa kun harrastin enemmän, muistan stressaantuneeni harrastamisesta jo silloin ja aika pian sellaiset harrastukset lopetin omasta aloitteestani. Kauheaa jos lapselle opetetaan jo pienestä pitäen suorittamisen malli, että asioita tehdään harrastamisen takia, eikä sen takia että se on kivaa.
PoistaMun mielestäni kiire on vain asenne. Jollakin on kiire jos tällä viikolla on yksi sovittu meno ja toisella ei ole kiire vaikka olis päivät ja illat ja yötkin aikataulutettuja. Varsinkin työelämässä moni pönkittää omaa asemaansa sillä kiireellä, mutta monellako se kiire on oikeaa kiirettä.
VastaaPoistaOma kiireeni taas johtuu siitä, että en osaa aikatauluttaa omaa aikaani. En työssä enkä kotona. Lähden aina viime tipassa ja olen myöhässä, en osaa sanoa ei ja sovin liian tiukkoja aikatauluja. Näin äitiyslomalla mun ei kuuluisi aikatauluttaa. Mun kuuluisi vaan ihastella pientä vauvaani eikä murehtia likapyykin määrästä tai lattialla lojuvista leluista. Ehtii ne sitten myöhemminkin...
Töissä usein tilanne on se, että kun töitä on vähän, ei tee mieli tehdä sitäkään. Ja kun töitä on paljon, niin on valtava draivi päällä. Ja niin se taitaa olla mulla kotonakin, että jos on vaan vähän sotkua, niin olkoon ja sitten kun on sekasorto, niin sitten raivolla kohti uusia pyykkivuoria. =)
Tuo on ihan totta mitä sanot, toiset on herkempiä stressaamaan pienemmästä taakasta ja toiset on luonnostaan joustavampia kiireen suhteen. Jokaisen varmaan täytyisikin yrittää rytmittää se oma elämänsä omien tarpeidensa ja stressinsietokykynsä mukaan. Mulla oli vielä loppuvuodesta kauhea suorittaminen päällä kaiken kodinhoidon ja vauvanhoidon suhteen, mutta (luojan kiitos) jotain on tapahtunut mun päässäni tämän vuoden aikaan ja olen vihdoin oppinut vähän hellittämään. Aikamoinen suorittajatyyppi olen siis ollut vuosia ja esimerkiksi siivoaminen oli jossain vaiheessa suorastaan neuroottista. Nyt osaan jo ottaa välillä vähän liiankin rennosti ;)
PoistaMietin just eilen samaa asiaa. Minulla ON aina kiire. Inhoan sitä tilaa, mutta minkäs teet. Lasten pakolliset terv. tarkastukset, astmakontrollit ja hammaslääkärit vievät oman aikansa. Samoin muiden meille järjestämät jutut: Hei, me ollaan täällä maalla vielä. Et viittis käydä kastelemassa mun kukat? JOO, EN!! -huutaa pää, mutta vastaan, ei mulla tässä mitää, kyllähän mä. Tai meidän koira pitäis pissattaa, menee vielä niin monta tuntia, ennenkun ehditään kotiin...
VastaaPoistaTöiden suhteen mulla on nyt niin monta rautaa tulessa, että jostain haaveesta on pian pakko luopua. Nyt vielä teen, minkä lasten puitteissa ehdin :) Lapset menee kuitenkin edelle!
Nyt minulla on tilanne, että ainut paikka missä rauhoitun on tämä kone, johon istahdan aina ruokailun yhteydessä.
Pikkuhiljaa... pitäis oppia sanomaan EI! Toisaalta noihin lasten juttuihin ei voi:( Ensi syksynä aloitan kuorolaulun, ja sen aion pitää omana rauhoittumispaikkana:)
Viikko ilman puhelinta ja tietsikkaa tekis ihmeitä;)
Se onkin hankala juttu, kun ei vaan osaa sanoa ei. Olen itse ihan samanlainen, pikkuhiljaa olen yrittänyt harjoitella ein sanomista. Harmillista mutta totta on se, että joskus kun saattaa käydä niin, että kun joku tietää toisen olevan aina valmiina auttamaan, sitä myös herkästi käytetään hyödyksi. Tottakai toisia pitää auttaa silloin tällöin, mutta ei sekään ole mukavaa, että oma elämä kärsii toisten auttamisesta.
PoistaHyviä ajatuksia ja mietteitä! Näitä juttuja olis meidän kaikkien hyvä aina silloin tällöin pysähtyä miettimään.
VastaaPoistaMun työ on niin hektistä, tapaan paljon ihmisiä päivän aikana ja joudun paljon ajamaan viikossa työmatkan takia, joten kun vapaalle pääsen, tykkään olla kotona rauhassa. Olen aina ollut "kotihiiri" ja viihdyn hyvin kotona miehen ja kisujen kanssa. Varsinaisia harrastuksia mulla ei ihan tarkoituksellakaan ole, osittain myös työaikojen epäsäännöllisyys haittaa harrastuksia ja mun ammatti itsessään on tietyllä tapaa harrastuskin. Sisustaminen ja bloggailu ovatkin mun vapaa-ajan harrastuksia. Ystäviä tykkään tietysti tavata niin usein, kun mahdollista -ihan perus kaffettelun ja rupattelun merkeissä, silloinkaan ei tarvitse olla mitään ihmeellisempää ohjelmaa.
Noista lasten harrastuksista...työni puolesta näen paljon sitä, miten jo pienetkin lapset juoksevat pää höyryten harrastuksesta toiseen ja ovat melkosen uupuneita. Tämän nähneenä olenkin miehelle sanonut, että jos meille joskus lapsia siunaantuu, pidämme niiden harrastusten määrän kohtuullisena -ei niin, että joka ilta juostaan johonkin harrastukseen. Helppoa se tietysti lapsettoman on tässä puhua, mutta omassa lapsuudessa vietettiin paljon aikaa vanhempien kanssa kotona ja he olivat läsnä arjessa ja samaa haluan tarjota omille lapsillenikin -yhteistä aikaa perheen ja tietysti myös kavereiden kanssa, en paikasta toiseen juoksemista joka ilta!
Mulla oli ihan sama juttu silloin kun olin töissä. Työ oli niin hektistä ja raskasta, että vapaalla en halunnut mitään ylimääräisiä stressitekijöitä. Toisaalta ei sekään ole tervettä, että työ vie ihmisestä kaikki mehut, niinkuin mulle kävi. Raskausaikana päätin jäädä työstä pois jo kolme kuukautta ennen laskettua aikaa (määräaikainen työsopimus päättyi) koska olin aivan lopussa.
PoistaMun on kanssa ainakin vielä tosi vaikea ymmärtää tuota lasten harrastusrumbaa, koska ei mullakaan ole lapsuudesta oikeastaan jääneet ne harrastukset mieleen, vaan kaikki se mukava kiireetön vapaa-aika kavereiden ja vanhempien kanssa. Mihin niillä harrastuksilla oikein tähdätään? Sen kaiken ymmärtää niin kauan kun siitä kaikki osapuolet nauttii ja harrastuksesta saadaan iloa ja positiivista energiaa. Vaikea tietysti sanoa, mitä se olisi sitten jos olisi monta kouluikäistä lasta joilla kaikilla olisi halua harrastaa, miten siihen sitten suhtautuisi.
Täällä yksi kiireiden haalija hei! Juuri nyt lapsen kanssa kotona ollessa on tottakai löysempää mutta kyllä sitä jollain ilvellä saa hommattua kaikenlaista ylimääräistä aina. En tajua..kai sitä itse itselleen aiheuttaa sitä kiirettä. Toisaalta voi olla sitäkin, että olen helposti tylsistyvää tyyppiä ja sitten tulee niitä ylilyöntejäkin sen toiminan suhteen. Tuosta harrastamisesta ollaan miehen kanssa keskusteltukin. Minusta on ihan järjetöntä laittaa lapsi jo pienenä siihen kiirekamalastiharrastaakaikkea kierteeseen ja koko perheen aika menee kuskailuhin. En vaan ala sellaiseen..mies oli tästä meko eri linjoilla, että katsotaas miten tulevaisuudessa käy...
VastaaPoistaMinä olin aikaisemmin sellainen suorittajatyyppi, monta hommaa tein vähän silleen verenmaku suussa ja aina olin jotenkin joka paikassa. Tein paljon asioita joista en nauttinut. Eihän kaikesta voi tietenkään nauttia, siis elämähän on täynnä kaikkia tyhmiä velvollisuuksia, joten siksi sitä soisi että jokainen tekisi vapaa-ajalla sellaisia asioita joista saa iloa ja nauttii. Kiirekin voi olla positiivista jos se on itselle positiivisella tavalla liikkeellä pitävä juttu!
PoistaItsekin mietin vähän että uskallanko ottaa esiin tuota lasten harrastusjuttua, koska helppohan se on vielä tässä vaiheessa uhota, aika näyttää sitten miten käytäntö menee.
Hienoja ajatuksia sinulla ja kommentoijilla. Kiire...se ainainen tekosyy. Joskus on kiire, mutta niin usein sen taakse on helppo piiloutua.
VastaaPoistaNo tuokin on kyllä niin totta!
PoistaMä valitin mun entiselle esimiehelle työkiireitä ja etten niiden takia ehdi osallistua kaikkiin työpaikan projekteihin. Hän sanoi mulle, että itse teet oman kiireesi. On siinä itua tuossakin, vaikka en sitä silloin loppuunpalaneena tajunnutkaan. Kaikkea ei ole pakko tehdä, eikä ainakaan juuri nyt.
VastaaPoistaMä stressaannun kiireestä, mun mielestä siinä ei ole mitään hienoa. Hyvä kirjoitus, laittoi pohtimaan.
Mun "vikana" töissä on se, että teen kaiken niin antaumuksella ja otan liikaa vastuuta itselleni. Minäkin uuvuin ennen äitiyslomalle jäämistä. Onneksi olin niin viisas, että jäin töistä hyvissä ajoin pois. Silloin tosin ehkä päällimmäisenä syynä oli se, että työ oli fyysisesti järkyttävän raskasta. Minäkin olen sitä sorttia, joka helposti stressaantuu kiireestä. Sopiva määrä touhua ja kiirettä on hyvä asia, mutta ei jokapäiväinen tukka putkella juokseminen.
PoistaOlen täysin samaa mieltä kanssasi!
VastaaPoistaOlen täysin sitä mieltä että KIIRE kuuluu osin suuriin kaupunkeihin ja etenkin Helsinkiin!
Kumma juttu, kun asuimme Helsingissä ei keretty koskaan nähdä ystäviäkään kun aina oli "Kiire" ja väsy painoi.
Nyt kun välissä on n.250km aikaa ystäville on huomattavasti enemmän. Tai siis minulla on aikaa heille, ei heillä minulle! Eli siis Helsingissä päin asujat ei koskaan kerkeä meille mutta me keritään heidän luokseen mielestäni melko useinkin.
Mietityttää, koska aikaahan meillä on oikeasti yhtä paljon vuorokaudessa.
Mutta toiseelta ymmärrän, asuinhan itsekkin siellä. Helsingissä on paljon enemmän vilinää ja ihmiset seisoo autoineen ruuhkissa tai busseissa n. tunnin tai ylikin joka päivä. Ei tollasen hälinän ja ihmisjoukkojen jälkeen tajuakkaan että sitä omistaa omankin elämän jossa ei tarvitsisi kiirehtiä (näin rajusti sanottuna). Puhumattakaan että jaksaisi miettiä autolla ajoa pois kiireestä.
Jos omistaa kesämökin kauempana hälinästä sitä ehkä ymmärtää paremmin kiireen ja rauhallisuuden eron. Ja sen miten se kiire häviää.
Itse(kkin) olen hoitoalalla töissä ja tiedän tuon kiireen josta siltäkin osin puhut. Ja tiedän että asiakkaan näkökulmastakin se kiire tulisi ehdottomasti unohtaa. Kahvitella keretään kyllä mutta vaippaa vaihtaessa on todella kauhea kiire!
Elämä on paljon PALJON laadukkaampaa kun nauttii pienistä asioista, pysähtyy ja ei kiirehdi!!
Jotenkin minullakin on sellainen tunne, että pääkaupunkiseudun ihmiset on aina hirmu kiireisiä, vaikkei itsellä siitä mitään kokemusta olekaan. Minä olen asunut koko elämäni täällä keski-suomessa, joten kokemusta helsingistä ei ole. Ehkä se kiire on siellä tarttuvampaa, kun ihmiset asuu niin lähekkäin ja joka puolella on paljon kiireisen näköisiä ihmisiä?
PoistaAi että mua nauratti tuo sinun lause tuosta kiireestä vaipan vaihdossa joka kuitenkin hälvenee kun kahvikupin ääreen päästää, niin totta!
Hyvä postaus :)
VastaaPoistaMeidän jokaisen olisi joskus hyvä istahtaa hetkeksi alas ja miettiä onko kiire/liian kiire.
Kiitos :) Näin se on ja samalla kannattaisi miettiä myös sitä mitkä asiat itselle ihan oikeasti on tärkeitä.
PoistaMieletön postaus. Hyvä! Oon samaa mieltä, ihan pimeetä että pienen lapsen pitäs harrastaa 5 krt viikossa jotain. Itse olen sohvaperuna ja rakastan kotona oloa. Joo pitäshän mun liikkua enempi sun muuta terveellistä mutta mikäs sille mahtaa, käytän sen harvan ylimäääräisen ajan yleensä johonkin käden työhön, virkkaukseen, leipomiseen, tuunaukseen. Ite alotan duunit syyskuussa ja mua ahdistaa niin että on möykky mahassa. Elän nyt "elämäni viimeistä" ihanaa kesää...
VastaaPoistaKiitos, mukava kuulla että näitä mun horinoita ei pidetä ihan tyhminä. Minäkin tykkään olla kotona ja tehdä niitä juttuja mistä tykkään. Mikään ei ole kai typerämpää, kuin tehdä paljon sellaisia asioita joista ei saa mitään iloa. Helpommin tietty sanottu kuin tehty, onhan meillä ihmisillä niin ihmeen paljon kaikkia velvollisuuksia. Toivotaan nyt kuitenkin, että ihania kesiä tulee sinulle vielä jatkossakin, vaikka en yhtään epäile möykkyäsi ;) Itsellä on vielä ihan auki töihin paluu, koska eihän mulla ole edes vakipaikkaa mihin palata. Mitään kiirettä sinne suuntaan en itse koe, mutta pankkitilit rupeaa olemaan toista mieltä.
PoistaTodella hyvä postaus, olen samaa mieltä kanssani. Siskoni on juuri tälläinen "kiire ihminen" tekemällä keksii kello aikataulun itselleen ja valittaa, kun pitää joka paikkaan ehtiä ja mennä. Hän ei ole koskaan osannut vaan olla. Olenkin sanonut hänellä olevan jonkuntyypin ADHD =) itse taas nautin laiskottelusta ja olemisesta. T: Laura
VastaaPoistaMinulla on itselläni ollut aiemmin samaa vikaa, vaikka ehkä kiireestä niin en koskaan ole välittänyt. Mutta tapanani on ollut aina kehitellä jotain puuhaa, stressaantumiseen asti. Vihdoin minäkin olen oppinut vähän pysähtymään ja oikeastaan taaperon kanssa on pakko pysähtyäkin, kun tämä vaatii kuitenkin jatkuvan läsnäolon, niin henkisesti kuin fyysisesti. Toivottavasti siskosi oppii rauhoittumaan ennen kuin uupuu, sekään ei lienee tavatonta nykyään. Kiitos viestistäsi!
Poista